Hyppää sisältöön
Kirkon tiedotearkisto

Piispa Hintikka paavi Franciskukselle Vatikaanissa: Puhdas vesi on välttämätöntä ihmisen hyvinvoinnille

Julkaistu 20.01.2023

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka tapasi eilen Pyhän Henrikin muistopäivänä 19.1. paavi Franciscuksen yksityisvastaanotolla Vatikaanissa. Tapaamisessa olivat läsnä myös hiippakunnan asianhoitaja isä Marco Pasinato katolisesta kirkosta sekä Haminan piispa Sergei ortodoksisesta kirkosta seurueineen. 

Tapaamisessa piispa ojensi paaville Itämeren aalloissa hioutuneen kiven, joka symboloi vierailua juhlistavaa lahjoitusta Itämerta suojelevalle John Nurmisen Säätiölle:  

”Lahjamme edistää omalta pieneltä osaltaan Itämeren suojelua. Toivomme sen kantavan myös viestiä Itämeren ja muiden vesien merkityksestä elämälle.” 

Luomakunta vaikeroi - vesi kutsuu sovintoon  

Piispa puhui veden merkityksestä ihmiselle ja kuinka ihmisen toiminnan myötä monet vesialueet ovat kärsineet. Luomakunnan hätään piispa kehotti vastaamaan sovinnolla: 

”Sovinto luonnon kanssa edellyttää yksittäisiltä ihmisiltä ja ihmisyhteisöiltä, myös kirkoilta, kohtuullisuutta ja nykyistä kestävämpää elämäntapaa. Vesi kutsuu meitä sovintoon ihmisten kesken. Puhdas vesi on välttämätöntä ihmisen hyvinvoinnille. Sen puute synnyttää kärsimystä, ja yhä useammin levottomuuksia ja konflikteja. Moni joutuu jättämään kotinsa etsiessään puhdasta tai riittävää vettä. Veden puutetta käytetään myös siviileihin kohdistuvana sotakeinona. Vesi, joka on Jumalan antama lahja ja elämän välttämättömyys, on muuttunut ihmisten käsissä kaupan, vallan ja väkivallan välineeksi.” 

Välimeri – silta ja muuri

Piispa Hintikka kuvasi myös Välimeren merkitystä eurooppalaiselle kulttuuriperinnölle:  

”Täällä Euroopan etelälaidalla merkityksellinen meri on Välimeri. Välimeri on aina ollut silta, se on yhdistänyt ja synnyttänyt uusia kulttuureja. Kristinusko ja monet koko läntiseen maailmaan vaikuttaneet ideat ovat tulleet sen yli Eurooppaan. Välimerikään ei ole aina tuonut rannoilleen vain hyvää: senkin yli on rakennettu vihollisuuksia. Tänään Välimeri on myös erottava tekijä, muuri – ja aivan liian monen ihmisen hauta.” 

Ukrainan sodan vaikutukset tuntuvat myös Itämerellä 

Piispa muistutti, että myös pyhä Henrik, jota matkan aikana muistetaan, saapui legendansa mukaan Suomeen vesiteitse. Matkansa viimeisenä etappina hän ylitti Itämeren. Piispa muistutti meren moninaisesta historiasta ja totesi Ukrainan sodan seurausten näkyvän myös Itämerellä: 

”Itämeren rantavaltiot ovat onnistuneet yhteistuumin kohentamaan kärsivän yhteisen meremme tilaa. Yksi näistä valtioista, Venäjä, on kohta vuoden päivät käynyt hyökkäyssotaa Ukrainassa. Vaikka sodan suurimmat rikokset kohdistuvat Ukrainaan ja ukrainalaisiin, sen vaikutukset tuntuvat myös Itämerellä. Sota on luonut sinne uusia jännitteitä. Samalla se on tehnyt Itämeren hyvinvoinnista huolehtimisen taas vaikeammaksi.” 

Dialogi vahvistanut luterilaisten ja katolisten yhteyttä  

Piispa Kaisamari Hintikka totesi puheessaan, että yli puolen vuosisadan ajan luterilaisten ja katolisten kirkkojen välillä jatkunut dialogi kantaa hedelmää. Piispa arvioi tammikuisen perinteen merkitystä heti vierailun jälkeen:  

”On merkityksellistä, että suomalainen ekumeeninen delegaatio on saanut tilaisuuden vierailla Vatikaanissa jo lähes 40 vuoden ajan. Tämä on ainutlaatuista maailmassa. Lyhyt keskustelu paavin kanssa oli sydämellinen.”  

Piispan puhe on kokonaisuudessaan luettavissa piispan verkkosivuilta Puheet ja saarnat | Piispa Kaisamari Hintikka 

Katso myös tiedote: Piispa Kaisamari Hintikka tapaa paavi Fransiscuksen Roomassa – paaville lahjaksi pala Itämerta - evl.fi 

Kuva: Piispa Kaisamari Hintikka lahjoitti paaville pohjoisista löytöretkistä kertovan kirjan (El Artico, suom Ultima Thule – Pohjoiset löytöretket (John Nurmisen Säätiö).  Vatikaanin kuvapankki.Linkki avautuu uudessa välilehdessä 
Joitakin kuvia tulossa myöhemmin myös kirkon mediapankkiin.  

Joka tammikuu yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista matkustaa kristittyjen ykseyden rukousviikon aikana Roomaan yhdessä katolisen kirkon edustajan sekä ortodoksisen kirkon piispan kanssa.  Tapahtuma on osa kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.−25.1. Matkan yhteydessä vietetään pyhän Henrikin muistopäivää (19.1.) Ohjelmaan kuuluvat ekumeeniset jumalanpalvelukset, Suomen Italian ja Vatikaanin suurlähettiläiden tapaamiset, tutustuminen katolisen kirkon toimintaan ja paavin yksityisvastaanotto. Vierailu on perinne jo vuodesta 1985.   

Lisätietoja:  Kimmo Kääriäinen, kirkkoneuvos, Ulkoasiain osasto, Kirkkohallitus, kimmo.kaariainen@evl.fi, p. 040 522 1464  

Timo-Matti Haapiainen, asiantuntija, Espoon hiippakunnan tuomiokapituli, timo-matti.haapiainen@evl.fi, p. 050 406 9796