Hyppää sisältöön
Kirkon tiedotearkisto

Kirkolliskokous hyväksyi yksimielisesti esityksen sähköisten kokousten mahdollistamisesta

Julkaistu 06.11.2020

Kirkolliskokous päätti yksimielisesti kiirehtiä voimassa olevan kirkkolain muuttamista siten, että kirkon toimielimet voisivat pitää kokouksensa myös sähköisinä. Tavoitteena on turvata ja tehostaa kirkon toimielinten toimintakyky koronapandemiasta johtuvissa poikkeuksellisissa oloissa.

Sähköiset kokoukset myös joustavoittavat pitkien etäisyyksien seurakuntien päätöksentekohallintoa. Ratkaisu pienentää myös kokousmatkoista tulevia kuluja ja edistää kirkon ilmastotavoitteiden toteutumista.

Kirkkolain muutos edellyttää eduskunnan hyväksyntää.

Aloite hiippakuntien ja seurakuntayhtymien yhdistämisestä jätettiin raukeamaan

Kirkolliskokouksen hallintovaliokunta antoi mietintönsä edustaja-aloitteesta, joka koskee hiippakuntien ja seurakuntayhtymien yhdistämistä.

Aloitteessa esitettiin, että kirkolliskokous käynnistäisi selvityksen hiippakuntien ja seurakuntayhtymien yhdistämisestä sekä antaisi selvityksen pohjalta kirkkohallitukselle tehtäväksi laatia esitys kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttamiseksi.

Hallintovaliokunnan mielestä edustaja-aloitteen periaatteiden toteuttaminen johtaisi mittaviin kirkon perusrakenteita koskeviin muutoksiin. Jo pelkän tällaista muutosta koskevan selvitystyön tekeminen olisi aiempien selvitystöiden valossa kallista ja aikaa vievää. Näistä syistä hallintovaliokunnan mielestä ei ole syytä käynnistää aloitteen mukaista selvitystyötä.

Hallintovaliokunta katsoi, että edustaja-aloitteessa esiintuodut nykyisen hallintomallin ongelmat ovat todellisia. Edustaja-aloitteen toteuttaminen voisi poistaa joitain esitettyjä ongelmia. Hallintovaliokunnan mielestä se kuitenkin samalla aiheuttaisi uusia ongelmia. Siksi hallintovaliokunnan mielestä tulisi pikemmin pyrkiä uudistamaan kirkon hallintoa pienempinä kokonaisuuksina.

Kirkolliskokous jätti aloitteen raukeamaan.

Hallintovaliokunnan mietintö 

Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran toukokuussa, 4.5.2021 alkaen.

Kuvia kirkolliskokouksesta median vapaaseen käyttöön: Kirkon kuvapankki

Videotallenteet täysistunnoista sekä kokousviikon asiakirjat: https://evl.fi/kirkolliskokous

Kirkolliskokouksen viestintä:

Tuulikki Terhemaa, vs. viestintäpäällikkö, puh. 050 372 1239
Tuija Helenelund, viestintäasiantuntija, puh. 050 529 8503
Åsa Holmvik, sakkunnig inom kommunikation, tfn 040 581 1815