Kirkon tiedotearkisto

Kirkon keskusteluapu oli entistä suositumpaa viime vuonna

Julkaistu 22.01.2020

Kirkon keskusteluavun puhelimessa ja chatissä käytyjen keskustelujen määrä nousi vuonna 2019. Keskusteluavun puhelimessa käytiin 49 709 keskustelua. Keskusteluja oli 16 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhden puhelun keskimääräinen kesto oli 15 minuutta. Odotusaika soittajilla oli noin kaksi minuuttia. Puhelimessa puhuttiin yhteensä 591 vuorokautta.

Puhelimen päivystyksessä oli mukana 82 seurakuntaa tai seurakuntayhtymää. Päivystäjinä toimi yli 900 ihmistä. Puhelin oli avoinna joka päivä kello 18−01, perjantai- ja lauantaiyönä klo 03 saakka.

Ihmissuhteet sekä arki yleisimmät aiheet

Puhelimessa käydyistä keskusteluista viidesosa koski ihmissuhteita sekä liki saman verran arjen tilanteita. Hyvinvointi, sairaus ja yksinäisyys olivat myös yleisimpien aiheiden listalla. Uskosta ja elämän merkityksestä halusi puhua noin joka 20. soittaja.

”Olen käyttänyt palvelujanne silloin, kun elämä on ahdistanut, tai olen halunnut purkaa jollekin kuormaani. Olen saanut todella paljon voimaa jaksaa eteenpäin näiden palveluiden myötä”, anonyymissä palautteessa kerrottiin.

Kirkon keskusteluavun chatissä käytiin noin 5300 keskustelua. Keskustelujen määrä lisääntyi viisi prosenttia. Myös chatissä suosituin keskustelunaihe oli ihmissuhteet. Chatin muista aihepiireistä nousivat hyvinvointi sekä erilaiset tiedustelut. Chat oli avoinna arkipäivisin kello 12−20.

Netissä käytyjen keskustelujen määrä sen sijaan laski edellisvuodesta kymmenen prosenttia vajaaseen 900 keskusteluun. Nettiin voi kirjoittaa joka päivä, ja vastauksen saa muutamassa päivässä. Kirjeitse käytiin seitsemän keskustelua.

Päivystäjät ovat koulutettuja kirkon työntekijöitä ja vapaaehtoisia

Keskusteluavun päivystäjinä toimivat seurakuntien koulutetut vapaaehtoiset ja työntekijät. Kirkon keskusteluapua koordinoi 38 kirkon työntekijää keskimäärin 37 prosentin työpanoksella. Kaikki seurakunnat ja seurakuntayhtymät ovat tervetulleita mukaan toteuttamaan palvelua.

Kirkon keskusteluapu on luottamuksellinen, anonyymi ja voittoa tavoittelematon palvelu. Keskusteluavussa voi keskustella kaikista mieltä painavista asioista. Päivystys on valtakunnallista, ja yhteyttä voi ottaa miltä tahansa paikkakunnalta.

Kirkon keskusteluavun yhteystiedot löytyvät osoitteesta kirkonkeskusteluapua.fi. Kyrkans Samtalstjänst tarjoaa keskusteluapua ruotsinkielellä. Sen yhteystiedot löytyvät osoitteesta samtalstjanst.fi.

Lisätiedot:
Kimmo Nieminen, kirkkohallituksen asiantuntija p. 040 688 1593, kimmo.nieminen@evl.fi