Kirkon tiedotearkisto

Kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittävät maksut muuttuvat

Julkaistu 26.11.2019

Kirkkohallituksen täysistunto käsitteli uudestaan kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittäviä maksuja 26.11.2019. Tämä johtuu siitä, ettei lokakuussa tehdyssä päätöksessä oltu huomioitu digitoidusta aineistoista pyydettävää materiaalia ja niiden maksullisuutta.

Digitoitujen kirkonkirjojen kuvatiedostojen kopioimisesta aiheutuva työ on 45 euroa. Jos kopioimisesta aiheutuu työtä on enemmän kuin 30 minuuttia, veloitetaan lisämaksuna jokaiselta alkavalta 30 minuutin jaksolta 20 euroa. Lisäksi veloitetaan kirkonkirjoihin perustuvan aineiston kopiosta 9 euroa kuvalta.

Muutoin kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittävät maksut kerrottiin lokakuun täysistuntouutisessa.

Kirkkohallituksen täysistunto pyytää määräyksestä kirkon laintarkastustoimikunnan lausuntoa. Hintamuutokset astuvat voimaan ensi vuoden alussa. Kirkon virkatodistuksista veloittamia maksuja tarkistettiin, että ne ovat yhdenmukaisia maistraatin veloittamien maksujen kanssa.

Lisätiedot:
rekisterijohtaja Sanna Heickell, p. 040 688 1461

Päihde- ja kriminaalityölle kannetun kolehdin jakaminen

Päihde- ja kriminaalityöhön kannettuja kolehtivaroja oli lokakuun puoleenväliin mennessä tilitetty Kirkon keskusrahastoon 28 000 euroa. Kirkkohallitus myönsi kirkon päihde- ja kriminaalityölle kannetusta kolehdista avustuksia seuraavasti:

Sininauhaliitto 5 750 €
Suomen Valkonauhaliitto 4 750 €
Suomen Katulähetysliitto 4 000 €
Sininen Pysäkki 4 750 €
Nuori kirkko 7 500 €
Alkoholiperheessä kasvaneiden tuki 1 250 €

Lisätiedot:
asiantuntija Sami Puumala, p. 050 340 2758