Hyppää sisältöön
Kirkon tiedotearkisto

Kirkko on kirjamessuilla kummiteemalla

Julkaistu 23.10.2019

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin kirjamessujen osastoa värittää kummiusteema. Kirkko haluaa kannustaa kummisuhteen ylläpitoon ja sen vahvistamiseen. Kummi on vanhempien lapselleen huolella valitsema turvallinen aikuinen ystävä. Parhaimmillaan kummius on elinikäistä ystävyyttä kummilapseen.

Kirkon messuosastolla (6r46) voi muun muassa lähettää iloiset kuvaterveiset kummille tai askarrella erilaisia väritys- ja puuhatehtäviä. Osasto sijaitsee lapsille kohdistetulla alueella. Kummiosasto toivottaa kävijät tervetulleeksi myös hetkeksi levähtämään ja juttelemaan kirkon työntekijöiden kanssa.

Jaa kummitarinasi uusilla verkkosivuilla 

Kummiudesta, kummin tehtävistä, valtakunnallisesta kummipäivästä ja monesta muusta kummiuteen liittyvästä asiasta löytyy lisätietoa juuri uusituilta kumminkaa.fi-verkkosivuilta. Sivuille kerätään myös kummitarinoita. Oman kummitarinansa voi lähettää osoitteeseen kumminkaa.fi/omatarinaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Kummitarinan kertoneiden kesken arvotaan leffalippuja.

Lisätiedot:
Jari Pulkkinen, Kaste- ja kummius -hanke, p. 040 688 1467, jari.a.pulkkinen@evl.fi
Katri Vappula, Kaste- ja kummius -hanke, p. 050 529 8061, katri.vappula@evl.fi
kumminkaa.fi Linkki avautuu uudessa välilehdessä
#kumminkaa

kumminkaa