Kirkon tiedotearkisto

Muista kummilastasi – 2.6. on valtakunnallinen kummipäivä

Julkaistu 22.05.2019

Seurakunnat eri puolilla Suomea tarjoavat yhteistyökumppaneidensa kanssa monenlaista kivaa tekemistä kummeille kummilastensa kanssa sunnuntaina 2.6. Silloin vietetään valtakunnallista kummipäivää.

Kummipäivää on vietetty muutamana viime vuonna mm. pääkaupunkiseudun seurakunnissa. Tänä vuonna kummipäivä on laajentunut valtakunnalliseksi, ja nyt kymmenet seurakunnat ovat päivässä mukana.

Miltä kuulostaa liikunnallinen päivä SuperParkissa, opastettu kierros Helsinki-Vantaan lentoasemalla, museoretki Raumalla tai vaikkapa seikkailu Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa? Vinkkejä kummipäivän viettoon saa kummipäivän verkkosivuilta kummipaiva.fi.

Suomessa on satoja tuhansia kummeja

Sekä vanhemmat että kummit pitävät kummin roolia tärkeänä.

”Kummius on minulle iso asia. Se on puolin ja toisin erityinen suhde. Kummina saan kulkea kummilapsen rinnalla ja olla aikuinen ystävä. Ajatuksenani on tehdä viisivuotiaan kummilapsen toiveiden mukaisesti kummipäivänä. Käymme ainakin SuperParkissa ja todennäköisesti Pikkulaivassa syömässä”, Espoossa asuva kummi Marika Mäkinen kertoo.

Kummipäivän tavoitteena on nostaa esille kummiutta ja muistuttaa, kuinka suuri asia kummius oikeastaan on ja tarjota helppoa ja mukavaa yhteistä tekemistä kummeille ja kummilapsille.

”Kummius on arvokas luottamustehtävä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla kummi, vaan kummius toteutuu siten kuin se kummin ja kummilapsen elämäntilanteisiin parhaiten sopii. Kummipäivänä on hyvä syy vaikkapa soittaa kummilapselle, laittaa viesti tai lähteä tekemään yhdessä molemmille mieluisia juttuja”, asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta sanoo.

Lisätietoja:

Jari Pulkkinen, p. 040 688 1467, jari.a.pulkkinen@evl.fi
kummipaiva.fi
Uutinen 6.2.2019 yhteistyöstä SuperParkin kanssa 

#kumminkaa