Kirkon tiedotearkisto

Seurakunnat jakavat torstaina pipareita ja joulumieltä

Julkaistu 29.11.2018

Torstaina 29.11. useiden kaupunkien kulkureiteillä voi aamu- ja iltapäivän aikana törmätä joulumielen levittäjiin, kun seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset jakavat joulupipareita kaupunkilaisille. Kaikkiaan 73 150 piparipussia eli 146 300 piparia jaetaan torstain aikana Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa, Vantaalla, Lahdessa, Tampereella, Kuopiossa ja Jyväskylässä.

Seurakuntien piparitempaus on saanut alkunsa kahdeksan vuotta sitten Vantaalta, ja se levisi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle muutama vuosi sitten. Pipareita jaetaan bussi- ja ratikkapysäkeillä, metro-, juna- ja bussiasemilla, torialueilla sekä kauppakeskuksissa. Lahdessa jakoalue on kauppatorilla bussipysäkkien tuntumassa. Tampereella pipareita jaetaan Nysseissä eli TKL:n busseissa.

”On mahtavaa päästä herättelemään unisia matkustajia hilpeälle tuulelle”, sanoo tiedottaja Eva Wäljas Tampereelta.

Tempaus on yllätys, joten siitä ei kerrota etukäteen. Piparinjaon tarkoituksena on ilahduttaa ja tuoda hyvää joulumieltä ihmisille. Pussissa on aina kaksi piparia, joten joulumielen ja joulunmaun voi myös jakaa jonkun kanssa.

Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen on ollut mukana piparitempauksessa niin kauan kuin sitä on Espoossa toteutettu. Tälläkin kertaa hän aloittaa työpäivänsä Kipparinmäen bussipysäkkien tuntumassa.

”Sen parempaa päivän aloitusta ei olekaan, kun saada ihmiset hymyilemään pimeänä aamuna! Ojennettu piparipussi ja hyvän joulun toivotus toimii aina. Toisinaan ihmiset myös tunnistavat seurakuntien työntekijät ja jäävät juttusille”, Jouni Turtiainen sanoo.

Lisätietoa paikallisesti:

Espoo: Urpu Sarlin, p. 050 358 1060

Helsinki: Kristiina Vähäkangas, p. 050 341 9919

Jyväskylä: Sirpa Koivisto, p. 040 703 0350

Kauniainen: Sonja Holkerinoja, p. 050 464 7001

Kuopio: Minna Siikaniva, p. 040 484 8273

Lahti: Markus Luukkonen, p. 044 719 1250

Tampere: Eva Wäljas, p. 050 520 9016

Vantaa: Heikki Heikurinen p. 050 511 1427