Kirkon tiedotearkisto

Kirkossa puhutaan arjen politiikasta

Julkaistu 20.09.2018

Kirkon toimittama uusi Maan suola -verkkolehti pitää esillä sosiaalieettisiä kysymyksiä ja muistuttaa kirjoituksillaan kristillisyyden kokonaisvaltaisuudesta, aikaan ja paikkaan liittymisestä. Julkaisu avattiin torstaina 20.9. osoitteessa maansuola.fi.

”On tartuttava rohkeammin elämisen kipupisteisiin ja suostuttava luopumaan oikeassa olemisen asenteesta. Kirkossa on liian vähän yhteiskunnallista kansalaiskeskustelua, siis puhetta armosta, oikeudenmukaisuudesta ja arjen politiikasta”, Maan suola -lehden päätoimittaja Kari Latvus sanoo.

Latvus korostaa, että verkkolehden linjana on heikompien, äänettömien, unohdettujen todellisuuden tuominen esiin. Maan suola käsittelee myös ympäristökysymyksiä, koska jatkuvasti voimistuva ilmastonmuutos on aikamme suurimpia eettisiä ja yhteiskunnallisia haasteita.

Maan suola ilmestyy digitaalisesti noin kahdeksan kertaa vuodessa. Temaattiset numerot ilmestyvät torstaisin. Yhden numeron julkaiseminen jakautuu kuitenkin kolmelle peräkkäiselle torstaille.

Ensimmäisessä numerossa kirjoittajana on muun muassa kansanedustaja Ville Niinistö.

”Me tarvitsemme armollista, sydämellistä kirkkoa, joka kuuntelee eikä käännä selkäänsä”, Ville Niinistö toteaa kirjoituksessaan ja toivoo kirkolta aktiivista läsnäoloa yhteiskunnan heikoimpien puolustajana.

”Maan suola ei jaa käsitystä kirkosta, jonka tulisi keskittyä vain hengellisiin asioihin, puhua sielun pelastuksesta ja unohtaa ajankohtaiset kysymykset. Ilmaus ”te olette maan suola” on peräisin Jeesuksen sanasta evankeliumissa (Matt 5:13). Vuorisaarna nostaa esiin köyhät, toisia armahtavat, puhdassydämiset ja rauhantekijät. Jeesuksen haaste merkitsee edelleen kutsua ottaa oman paikkansa, kantaa vastuunsa ja olla vaikuttava osa yhteiskunnassa”, Kari Latvus kertoo.

Maan suolaa on edeltänyt vuodesta 1975 asti Kytkin-lehti, joka vuonna 2016 muuttui painetusta digitaaliseksi. Kytkin on nostanut esiin yhteiskunnallisia kysymyksiä ja samaa perinnettä Maan suola vie eteenpäin. Kytkimen digitaalinen arkisto parilta viime vuodelta on siirretty osaksi Maan suolaa.

Maan suolan taustalla on evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus, mukana toimitustyössä ovat myös hiippakuntien ja seurakuntien työntekijöitä.

Lisätietoja:
Päätoimittaja Kari Latvus, p. 040 642 9274, kari.latvus@evl.fi
maansuola.fi