Hyppää sisältöön
Kirkon tiedotearkisto

Seurakunnat juhlistavat liputtamalla Baltian maiden itsenäisyyden 100-vuotispäivinä

Julkaistu 16.02.2018

Seurakunnat ovat mukana juhlistamassa Viron, Latvian ja Liettuan itsenäisyyden 100-vuotispäiviä liputtamalla. Sisäministeriö on suosittanut yleistä liputusta Baltian maiden itsenäisyyden 100-vuotispäivinä.

Liettuan kansallispäivää vietetään 16. helmikuuta ja Viron kansallispäivää 24. helmikuuta. Latvian kansallispäivä on 18. marraskuuta. Juhlaliputuksella huomioidaan Suomelle läheisten kumppaneiden erityinen merkkivuosi.

Suomalaisseurakuntien ystävyystoiminta Viron seurakuntien kanssa aktiivista

Ystävyysseurakuntatoiminta erityisesti Viron luterilaisen kirkon seurakuntien kanssa on vilkasta. Suomen neljästäsadasta seurakunnasta yli puolella on ystävyysseurakunta Virossa. Erityisesti nämä seurakunnat osallistuvat juhlaliputukseen.

Myös Latviaan yhteyksiä on runsaasti. Liettuan seurakuntien kanssa ei ole solmittu ystävyysseurakuntasiteitä.

Ystävyysseurakuntatoimintaa eri muodoissa

Ystävyysseurakuntatoiminta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on vahvaa. Noin kahdella kolmasosalla seurakunnista on ystävyysseurakuntasuhde johonkin ulkomaiseen seurakuntaan. Eniten ystävyysseurakuntasuhteita on Viron, Inkerin ja Unkarin evankelis-luterilaisiin kirkkoihin.

Ystävyysseurakuntatoiminta on kirkon virallista kansainvälistä työtä, jossa vastuunkantajina ovat tavalliset seurakuntalaiset paikallistason kohtaamisen kautta. Ystävyysseurakuntatoimintaan voi kuulua esimerkiksi seurakuntaretkiä, lasten ja nuorten leirejä, rippikouluyhteistyötä, kuorovierailuja, talkootoimintaa ja ystävyysseurakunnan taloudellista tukemista.

Ystävyysseurakuntalistat kootusti Sakasti-palvelussaLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Valtakunnalliset Ystävyysseurakuntapäivät Tampereella 5.-6.4.2018Linkki avautuu uudessa välilehdessä 

Lisätiedot: asiantuntija Ari Ojell p. 050 350 9039 ari.ojell@evl.fi