Kirkon tiedotearkisto

Tuttu jouluevankeliumi on tarkkaan käsikirjoitettu joulutarina

Julkaistu 08.12.2017

"Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

Hiljennymme jälleen Betlehemin eläintallissa tapahtuneen, yli 2000 vuotta vanhan tutun sanoman äärelle.

Taivaan enkeliparven kautta kedon ilosanoma Vapahtajan syntymästä ilmoitettiin paimenille. Paimenet eivät epäilleet. He tiesivät, että oli vastasyntynyt lapsi, jota he kohta lähtisivät omin silmin katsomaan.

Aluksi tarvittiin Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan, Jumalan tarkka suunnitelma, nuori nainen ja Pyhän Hengen aikaansaama neitseellinen raskaus. Tarvittiin Josefin ja Marian matka Betlehemiin ja viimein majapaikan löytyminen eläintallista, kunnes lapsi syntyi. Jumala oli antanut Vapahtajan maailmaan. Se on joulun tärkein sanoma kaikkina aikoina.

Jouluevankeliumia on perinteisesti luettu ja kuultu seurakuntien jouluhartauksissa, koulujen ja päiväkotien seimikuvaelmissa sekä kodeissa ja laitoksissa.

Suomi rauhoittuu joulun viettoon. Seurakunnat järjestävät aattoillan hartauksia, jouluyön ja -aamun jumalanpalveluksia. Seurakuntien verkkosivuilta löytyvät oman paikkakunnan joulun ajan tilaisuuksien tarkemmat aikataulut. Jouluyön messuun voi liittyä myös television ja radion välityksellä.

Lutherin kynästä

Jotta ihmisillä olisi iäti kestävä rauha Jumalan kanssa, tarvittiin ensimmäinen joulu ja Vapahtajan syntymä ihmisten keskelle. Tähän Jumalan Pojan ihmisyyteen Luther rohkaisee ihmiskuntaa kiinnittymään.

Ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heillä ei ollut tilaa majapaikassa. (Luuk. 2:7)

Olen sanonut usein ja sanon vieläkin; ”Joka tahtoo oppia tuntemaan Jumalan ja vaaratta mietiskellä häntä, katsokoon seimeen ja tarkastelkoon huolellisesti Neitsyt Marian poikaa, joka syntyi Betlehemissä, ja joka lepää äitinsä sylissä ruokittavana.” Silloin hän oppii ymmärtämään, kuka Jumala on. Oivallus ei ole kauhistuttava vaan kallisarvoinen ja lohduttava. Varo siksi korkealentoisia ajatuksia, äläkä pyri kohoamaan taivaaseen ilman tärkeitä tikkaita, nimittäin Kristuksen ihmisyyden tikkaita, joita evankeliumi niin yksinkertaisesti kuvaa. Pysy niissä kiinni, äläkä anna järjen johtaa itseäsi harhaan. Silloin saavutat Jumalan todella. Martti Luther (Teoksessa: Martti Luther. Yksin armosta. 365 päivää Martti Lutherin seurassa. Käännös Anja Ghiselli. Kirjapaja 2010, s. 313-314). Sitaatti on joulusaarnasta Veit Dietrichin toimittamasta Huonepostillasta vuodelta 1544. WA 52, 40.

joulu2017

Kuva: Kirkon kuvapankki/Markku Pihlaja. Kirkkovuoteen liittyvä kuvasarja löytyy Kirkon kuvapankista hakusanalla "kirkkovuosi2017".

---

Reformaation merkkivuosi näkyy vuoden 2017 kirkkovuositiedotteissa, joissa julkaistaan Martti Lutherin kirjoituksia. 31.10.2017 tuli kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiään.

”Luther kirjoitti aikanaan useita niin sanottuja postilloja, eli kirkkovuoden teksteihin liittyviä kirjallisia saarnoja. Hyvin usein postillojen tekstit vastaavat meidän nykyisen kirkkovuotemme tekstejä. Lutherin postilloja on käännetty myös suomeksi ja niitä ovat aktiivisesti lukeneet sekä papit valmistaessaan tulevan pyhän saarnaa että tavalliset seurakuntalaiset hartaudekseen”, kertoo Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi, joka on valinnut Lutherin kirkkovuotta käsittelevät lainaukset.