Kirkon tiedotearkisto

Kirkolliskokous koolla Turussa 6.-9.11.

Julkaistu 03.11.2017

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu syksyn istuntoonsa 6.-9.11. Turun kristillisellä opistolla.

Maanantaina 6.11. kokous avataan klo 9.30. Tervehdyspuheen pitää Porvoon hiippakunnan vieraana oleva Irlannin Corkin piispa Paul Colton.

Ensimmäinen täysistunto alkaa klo 10.00. Asialistalla ovat muun muassa lähetekeskustelut Kirkon keskusrahaston sekä Kirkon eläkerahaston talousarvioista vuodelle 2018 ja toiminta- ja taloussuunnitelmista vuosille 2018–2020.

Maanantaina käydään myös lähetekeskustelu piispainkokouksen esityksestä, joka koskee selvitystä avioliittoon vihkimisestä luopumisesta. Piispainkokouksen esityksessä toivotaan, että kirkolliskokous ottaa selvityksen huomioon jatkotyöskentelyssään.

Kevään 2017 kirkolliskokoukselle annettiin edustaja-aloite Kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Perustevaliokunnan mietintö aloitteesta ei ole vielä valmis, joten aloitetta ei käsitellä syksyn kokouksessa.

Tiistaina 7.11. klo 14.00 Opetus- ja kulttuuriministeriön tervehdyksen kirkolliskokoukselle tuo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Lisäksi kokousviikon asialistalla ovat mm. Kirkon nelivuotiskertomus 2012-2015, seurakuntavaalisäännösten tarkistaminen sekä lausunto Ahvenanmaa-komitean 2013 loppumietinnöstä: Ahvenanmaan itsehallinnon kehittäminen.

Kokouksen täysistunnot videostriimataan ja niitä voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa https://www.youtube.com/kirkko/live.

Kirkolliskokousta voi seurata myös Twitterissä tunnuksella #kirkolliskokous.

Kirkolliskokouksen viestintä:

Viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura, p. 040 688 1421, eeva-kaisa.heikura@evl.fi
Viestintäasiantuntija Tuulikki Terhemaa, p. 050 372 1239, tuulikki.terhemaa@evl.fi
Viestintäasiantuntija Petra Honkaranta-Siivari (ti-ke), p. 040 142 5185, petra.honkaranta-siivari@evl.fi
Informatör Åsa Holmvik, tfn. 040 581 1815, asa.holmvik@evl.fi

Lisätietoja ja asiakirjat

Kirkolliskokousedustajat

Professori Eila Helanderin vihkiselvitys