Kirkon tiedotearkisto

Minna Hietamäki jatkaa Luterilaisen maailmanliiton neuvoston jäsenenä

Julkaistu 13.05.2017

Ekumeniikan dosentti Minna Hietamäki on valittu Luterilaisen maailmanliiton neuvoston jäseneksi seuraavalle kuusivuotiskaudelle. Maailmanliiton yleiskokous on parhaillaan menossa Namibian Windhoekissa.

Neuvosto on Luterilaisen maailmanliiton ylin päättävä elin noin joka kuuden vuoden välein pidettävien yleiskokousten välillä. Hietamäki on toiminut neuvostossa jo edellisellä kaudella.

”Siinä missä yleiskokouksissa korostuvat yleisemmän tason strategiset kysymykset, eräänlainen luterilaisen maailman pulssin tunnustelu, neuvoston työskentely on hyvin päätösorientoitunutta”, Minna Hietamäki kuvaa neuvoston työtä.

Luterilaisella maailmanliitolla on suuret ohjelmat humanitaarisen apuun ja kehitysyhteistyöhön, teologiseen työskentelyyn sekä ekumeeniseen vuoropuheluun. Lisäksi liitto tekee kansainvälistä vaikuttamistyötä sekä luterilaisen yhteisön sisäistä kehittämistyötä. Kaikki näihin liittyvä päätöksenteko kulkee neuvoston kautta.

Vuonna 1947 perustettu Luterilainen maailmanliitto edustaa yli 74 miljoonaa luterilaista 98 maassa.

Suomella vahva panos maailmanliitossa

”Suomen evankelis-luterilainen kirkko on halunnut olla mukana rakentamassa Luterilaisesta maailmanliitosta entistä kestävämpää yhteisöä. Kirkkona olemme tukeneet erityisesti teologista työskentelyä ja ekumeenisia dialogeja. Määrällisesti suurin osa Suomen rahallisesta tuesta menee Kirkon Ulkomaanavun kautta. Tämä tuki ohjautuu Kirkon Ulkomaanavun strategisten painopisteiden mukaisesti”, Minna Hietamäki kertoo.

Myös muita suomalaisia työskentelee merkittävissä tehtävissä maailmanliiton piirissä. Tällä hetkellä Kaisamari Hintikka toimii Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä ja teologian ja julkisen todistuksen yksikön johtajana ja Maria Immonen Maailmanpalvelun johtajana.

Neuvostossa jatkamaan valittu Minna Hietamäki työskentelee Helsingin yliopistolla Järki ja uskonnollinen tunnustaminen -huippuyksikössä. Hän on ekumeniikan dosentti ja opettaa sekä ekumeniikkaa että dogmatiikkaa. Ennen tutkijaksi siirtymistä Hietamäki toimi kansainvälisen diakonian piirissä sekä uskonnon ja psykologian opettajana. Hänellä on ollut useita luottamustehtäviä sekä Suomen ekumeenisen neuvoston, Kirkkojen maailmanneuvoston, että Luterilaisen maailmanliiton piirissä.

Luterilaisen maailmanliiton uusi puheenjohtaja tulee Nigeriasta

Luterilainen maailmanliitto valitsi kokouksessaan 13.5.2017 uudeksi puheenjohtajaksi Nigerian luterilaisen kirkon arkkipiispa Musa Panti Filibuksen. Vuodesta 2010 puheenjohtajana on toiminut Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan.

”Ajattelen, että valinta on onnistunut ja on mielenkiintoista, että uusi puheenjohtaja, arkkipiispa Musa Panti Filibus, on Nigeriasta. Toivon, että hänen valintansa vetää maailman katseen niihin ongelmiin, joita Nigeriassa on, uskonnolliseen vastakkainasetteluun ja ääriajatteluun. Meillä on edelleen ratkaisematon ongelma Boko haramin sieppaamista tytöistä. Ajattelen, että Filibus voi tuoda tämän näkyviin”, ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson Suomen Lähetysseurasta arvioi.

Luterilaisen maailmaliiton yleiskokous jatkuu 16.5. asti. Kokousta voi seurata osoitteessa https://www.lwfassembly.org/en/livestreams.

Lisätietoja:
Minna Hietamäki, minna.hietamaki@gmail.com
Minna Hietamäen valokuva: Kirkon kuvapankki/Anna Patronen: http://kuvapankki.evl.fi/
Kimmo Kääriäinen, Kirkon ulkoasiainosaston johtaja, p. 040 522 1464, kimmo.kaariainen@evl.fi
Yleiskokouksen verkkosivut