Hyppää sisältöön
Kirkon tiedotearkisto

Suomalainen enkeli sai tuotantotukea Kirkon mediasäätiöltä

Julkaistu 20.12.2016

Kirkon mediasäätiö myönsi syksyn 2016 tuenjaossaan tuotantotukea ohjelmien tekijöille yhteensä 145 000 euroa. Tukea myönnettiin 22 ohjelmahankkeeseen. Hakemuksia saapui 74 kappaletta.

Suurin tuki, 20 000 euroa, myönnettiin ranskalaisen ohjaajan Jean Michel Roux’n dokumenttielokuvalle Suomalainen enkeli. Tv-dokumentti on elokuva Suomesta ja suomalaisuudesta. Elokuvan ytimessä on Hugo Simbergin rakastettu taideteos Haavoittunut enkeli. Elokuvassa erilaiset suomalaiset kertovat suhteestaan taideteokseen, enkeleihin, maailmanmenoon ja elämään. Dokumentin tuottaa Kaarle Aho.

Ohjaaja Virpi Suutarin tv-dokumentille Kuka minä olen myönnettiin ennakkovalmistelutukea 6000 euroa. Kyseessä on Intiimi ja peloton elokuva identiteetin murtumisesta muistisairaaksi diagnosoinnin jälkeen. Elokuva seuraa vuosia keski-ikäistä päähenkilöään Päiviä ja hänen kahta poikaansa äidin sairauden äärellä.

Tuotantotukea sai myös muun muassa käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha-Pekka Tanskasen tv-dokumentti Barcelona tai kuolema (10 000 €), joka käsittelee yhteiskunnan ulkopuolella elävien paperittomien siirtolaisten taistelua Barcelonassa.

Ohjaaja Heikki Kujanpään pitkä elokuva Suomen hauskin mies (15 000 €) pohjautuu sata vuotta sitten tapahtuneeseen tosikertomukseen, jossa kuolemaan tuomittu punavanki saa teatteriryhmineen viimeisen mahdollisuuden uuden oikeudenkäynnin toivossa.

Tuottaja Kirsi Rostamon radio-ohjelmasarja Armoa 2017 (6000 €) kertoo laajasti kirkon reformaation merkkivuodesta.

Kirkon mediasäätiö tukee ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoperustalta lähtien. Kirkon mediasäätiö on perustettu vuonna 2005.

Lisätietoja:
Kirkon mediasäätiön asiamies Juha Rajamäki, p. 050 512 4772

Kirkon mediasäätiön tuotantotukea saaneet hankkeet syksyllä 2016:

PARATIISI

käsikirjoittaja Lasse Keso

TV-dokumentti

Suunnittelu- ja käsikirjoitustuki 2000 €

Minkälainen paikka on Paratiisi? Eri-ikäiset, eri kulttuureissa eläneet, eri uskontokuntia edustavat ihmiset kertovat minkälaisena näkevät tämän paikan, jonne ihmiset kuoleman jälkeen saapuvat. Vertauskohtana kullakin on oma eletty elämä ja elämänkokemukset.

KAIKKI PELISSÄ

käsikirjoittaja Katarina Blomqvist

Radiodokumenttisarja

Käsikirjoitustuki 2000 €

Radiodokumenttisarja käsittelee suomalaista rahapeliongelmapelaamista. Se koskettaa Suomessa yli 100 000 ihmistä. Rahapeliongelmiin liittyy myös paljon häpeää ja vaikenemista. Juuri ongelmapelaajat tuottavat merkittävän osan peliyhtiöiden voitoista, siksi rahapeliongelmasta olisi Suomessa puhuttava enemmän. Dokumenttisarjassa peliongelmista kärsivät henkilöt itse ovat äänessä ja kertovat tilanteestaan. Lyhytdokumenttien sarja koostuu 15 jaksosta.

KONFIRMAATIO

käsikirjoittaja Ulla Heikkilä

Nuorten pitkä elokuva

Käsikirjoitustuki 4000 €

Konfirmaatio on nuorelle yleisölle suunnattu komediallinen draama, joka kertoo erään rippileiriviikon tarinan. Konfirmaatio kertoo kolmesta rippileiriläisestä ja nuoresta naispapista leiriviikon aikana. Kaikki neljä yrittävät selviytyä viikon tuomista hienoista ja tuskallisistakin kokemuksista idyllisessä leirikeskuksessa Helsingin lähettyvillä.

RISTIRETKI

käsikirjoittaja Elmeri Kauko

toimittaja Kaarlo Hurtig

Balansia Films Oy

Tv-dokumenttisarja

Käsikirjoitustuki 4000 €

Kuusiosainen televisio-ohjelmasarja on tutkimusmatka uskovaiseen Suomeen. Sarjassa seurataan kristillisyyden jälkiä suomalaisessa yhteiskunnassa sekä kristinuskon ja kirkon merkitystä suomalaisessa kehittyvässä yhteiskunnassa, että sen kulttuurissa, arvoissa ja normeissa.

PASSIO

käsikirjoittaja Tuomo Leino

animaatiot Tiina Halonen

tuottaja Mats Långbacka

Långfilm Productions Oy

Animaatioelokuva

Käsikirjoitustuki 3000 €

Elokuva kertoo viimeisen matkan, evankeliumien kertomuksen, kärsimysten tien. Kertomuksessa löytyy rinnastus tunnetilaan elämästä - halu, nautinto, pelko ja kärsimys. Passio on ennen kaikkea tarina kärsimyksestä, kuolemasta, jossa valo ja pimeys kohtaavat - hiljaisuus.

DAKTARI LEENA

käsikirjoittaja Timo Peltokangas

Dokumenttielokuva

Käsikirjoitustuki 3 000 €

Dokumentti Leena Pasasesta, joka on työskennellyt vuodesta 1981 aina eläkkeelle jäämiseensä saakka Suomen Lähetysseuran tehtävissä lastenlääkärinä Ilembula Lutheran Hospitalissa Tansaniassa. Pasanen jatkaa edelleen työtään Mufindin seudulla, jossa hän on yhteisönsä suuresti arvostama.

KUKA MINÄ OLEN

ohjaus Virpi Suutari

tuotanto Markku Tuurna

Filmimaa Oy

Tv-dokumentti

Ennakkovalmistelutuki 6000 €

Intiimi ja peloton elokuva identiteetin murtumisesta muistisairaaksi diagnosoinnin jälkeen. Mahdollisesti se tulee olemaan myös kuvaus kuoleman kohtaamisesta päähenkilön ja hänen läheistensä kautta. Elokuva seuraa jopa vuosia keski-ikäistä päähenkilöään Päiviä ja hänen kahta poikaansa äidin sairauden äärellä. Elokuvassa kohdataan luopumisia ja sopeutumista, tarkastellaan terveys- ja sosiaalitukijärjestelmän toimia ja ollaan elämän peruskysymysten äärellä. Mukana on myös humaania huumoria, kun muistisairas päähenkilö etsii yksinäisyyteensä miesseuraa deittisivustojen kautta ja tapaa tällä matkalla niin gambialaisen lähihoitajan kuin suomenruotsalaisen rasistin.

ASFALTTIENKELIT

käsikirjoittaja Emma Broström

tuottaja Markku Flink

Periferia Productions Oy

Tv-fiktiosarja

Ennakkovalmistelutuki 4000 €

Kolmiosainen Asfalttienkelit kertoo suomalaisista, monikulttuurisuuden keskellä elävistä tytöistä, heidän peloistaan ja taistelustaan omien unelmien puolesta maailmassa, joka lietsoo vihaa ihmisten välille.

VIELÄ PIENEN HETKEN VIERELLÄSI

ohjaaja Jenny Timonen

tuottaja Pasi Hakkio

Pohjola-filmi Oy

Lyhyt dokumenttielokuva

Ennakkovalmistelutuki 5000 €

Vielä pienen hetken vierelläsi -dokumentti kertoo kolmen saattohoitajan ajatuksia työstään, työssäjaksamisesta ja toisen ihmisen tarpeellisuudesta kuoleman hetkellä. Saattohoitajan tehtävä on olla läsnä, jos ketään muuta ei ole tarjolla. Saattohoitajien kautta meille muistutetaan, että kuolema on välttämättömyys, jota ennen on kuitenkin elämä, josta saa nauttia. Elokuvassa käsitellään toivoa, surua, armoa ja kuolemaa. Kuolevaa emme näe, eikä tarina ole varsinaisesti kenenkään oma, vaan kertoo yksilöistä, jotka pystyvät ryhmänä ylittämään kuoleman ja surun.

DOMINI – MILJOONA TAPAA MUUTTAA

tuottaja Mervi Viuhko

Medialähetys Sanansaattajat ry

Media-applikaatio

ennakkovalmistelu-, tuotanto- ja levitystuki 10 000 €

Lähetystyötä avaavan mobiiliapplikaatio Dominun kautta tehdään hyvää ja viedään toivon sanomaa. Applikaation avulla voi tukea taloudellisesti, kutsua mukaan ystäviä, kerätä pisteitä, seurata hankkeiden edistymistä, olla vuorovaikutuksessa, valita arkihaasteen tai Sanan vitamiinin rohkaisuksi.

AREIOPAGI PODCAST

tuottajat Miikka Niiranen ja Rope Kojonen

Areiopagi ry

Verkkopalvelu

Tuotantotuki 1000 €

Areiopagi podcast on yhdistelmä teologiaa, filosofiaa ja tieteitä. Se käsittelee ihmiskunnan ikuisia suuria kysymyksiä, kuten Jumalan olemassaoloa, moraalin perustaa, vapaata tahtoa, maailman syntyä ja kehitystä sekä uskonnon hyviä ja pahoja puolia. Podcast käsittelee syvällisiä aiheita rennosti ja kielellä, jota tavallinen suomalainen ymmärtää. Jokainen jakso perustuu lyhyelle väitteelle, kuten ”uskonto aiheuttaa väkivaltaa” tai ”vapaa tahto on illuusio”. Yksi jakso on tiivis 20–25 minuutin paketti.

BARCELONA TAI KUOLEMA

käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha-Pekka Tanskanen

tuottaja Isabella Karhu

Danish Bear Production Oy

TV-dokumentti

Tuotantotuki 10 000 €

Dokumenttielokuva, jonka keskiössä on paperittomien, romumetallia keräävien siirtolaisten taistelu Barcelonassa. Barcelonassa arvioidaan olevan noin 200 romunkerääjää, jotka elävät yhteiskunnan ulkopuolella. Elokuvassa kuvataan turismin vaikutuksia kaupunkiin ja kurkistetaan syvälle kerääjien arkiseen taisteluun. Dokumentti kertoo näiden romumetallia keräävien, yhteiskunnan laitamilla elävien siirtolaisten kautta länsimaiden sieluntilasta 2010-luvulla massaturismin, kertakäyttökulttuurin ja absurdiuden keskellä. Tätä pistettä kohti historia on vienyt meitä vääjäämättömästi.

#LAITAITTESLIKOON

tuottaja Oskar Forstén

Frankforstén Oy

Lapsille suunnattu verkkodokumentti

Tuotantotuki 4000 €

Interaktiivinen dokumenttielokuva, jossa katsojalla mahdollisuus valita kolmen erilaisen tarinan kulkua. Jokainen elokuva on jaettu kolmeen episodiin: 1) tavoitteen asetus, 2) treenaaminen, 3) loppukoitos. Jokaisessa episodissa katsoja voi valita “splitscreen-moden”, missä nykynuorison idoli kertoo kuhunkin vaiheeseen liittyviä anekdootteja omasta elämästään. Koska kyseessä on interaktiivinen dokumentti, katsojalle tarjotaan myös mahdollisuus episodien väleissä siirtyä vapaasti tarinasta toiseen.

SUOMEN HAUSKIN MIES

ohjaaja Heikki Kujanpää

tuottaja Klaus Heydeman

Inland Film Company Oy

Pitkä elokuva

Tuotantotuki 15 000 €

Sata vuotta sitten tapahtuneen tosikertomuksen pohjalta tehtävä elokuva. Ryhmä pahoin laihtuneita työväenteatterilaisia teki Suomen kuninkaan ”kunniaksi” huvinäytelmän Ison Mjölön vankisaaren karuissa olosuhteissa. Jostain he saivat voimaa harjoitella ja esiintyä. Tapaus yhdisti ensi illassa punavankeja ja valkoisia vartijoita. Uuden oikeudenkäynnin toivossa kuolemaan tuomittu punavanki, koomisista rooleistaan tunnettu Toivo Parikka, saa teatteriryhmineen viimeisen mahdollisuuden: heidän on tehtävä huvinäytelmä vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi. "Jos nauratatte, teitä ei ammuta."

LUOSTARI – MUNKKIMAINEN MYSTEERI

tuottaja Antti Kovanto

KeljausBiz

Verkkopeli

Kehittämistuki 5000 €

Seikkailupelitarina, joka kertoo kertomuksen luostarielämän puitteissa. Tarinan pääteemoina ovat luostariyhteisön elämä sekä mukava munkkimainen nokkela huumori ja luostareiden kulttuurihistoriallinen merkitys.

ARMOA 2017

tuottaja Kirsi Rostamo

Kristityt yhdessä ry

Radio-ohjelmasarja

Tuotantotuki 5000 €

Kirkon reformaation merkkivuodelle antaman otsikon alle tehdään reformaatiosta laajasti kertova radio-ohjelmasarja vuonna 2017. Ohjelmat lähetetään alkaen viikolla 1 ja päättyen reformaation päätapahtumien viikkoon viikolla 44. Ohjelman pituus on noin 15 minuuttia. Jokaisesta ohjelmasta tehdään myös kuvallinen artikkeli, jossa on toimituksellisesti kirjoitettu pääasiat haastattelun sisällöstä.

SUOMALAINEN ENKELI

Ohjaaja Jean Michel Roux

Tuottaja Kaarle Aho

Making Movies Oy

Tv-dokumentti

Tuotantotuki 20 000 €

Suomalainen enkeli on ranskalaisen Jean Michel Roux’n dokumenttielokuva Suomesta ja suomalaisuudesta. Elokuvan ytimessä on Hugo Simbergin rakastettu taideteos Haavoittunut enkeli. Elokuvassa erilaiset suomalaiset kertovat suhteestaan taideteokseen, enkeleihin, maailmanmenoon ja elämään. Haastateltavat miettivät taideteoksen merkitystä, sitä mistä se kertoo, mitkä sen “tarina” ja taustat ovat. Elokuvan ytimessä on kysymys siitä, mitä tuo keskieurooppalaisen silmissä niin eksoottinen taideteos kertoo meistä suomalaisista, suhteestamme muihin ihmisiin, historiaamme, luontoon ja myös uskontoon ja armoon.

BARN I 100 ÅR

ohjaaja Jenny Ingman

tuottaja Ann-Maj Granstubb

Malakta Films Ltd

Lasten draamasarja

Tuotantotuki 10 000 €

Barn i 100 år är en dramaserie om barn i Finland under hundra år av självständighet. Varje episod tar avstamp i nutiden, varifrån vi tillsammans med ett barn och en farförälder av idag träffar ett barn från förr. Genom det dåtida barnets ögon ser vi på dess omvärld med fokus på det vardagliga, kryddat med större historiska händelser och fenomen. I de tio episoderna träffar vi barn och vuxna från 1910–2000-talen, ett decennium per episod.

27 ENSIMMÄISTÄ VUOTTA

ohjaaja Jussi Sandhu

tuottaja Nina Virtanen

Wacky Tie Films

TV-dokumenttielokuva

Tuotantotuki 8000 €

Dokumenttielokuva kasvamisesta, äitiydestä, luopumisesta, kodista sekä niistä asioista, mitkä kodin tekevät, kun vuosien perhe-elämän jälkeen kotiin jää yksin. Millainen on äidin rooli kun 27-vuotias vaikeavammainen poika muuttaa kotoa palvelutaloon. Omaishoitoon sekä perheestään huolehtimiseen tottunut äiti jää ensimmäistä kertaa elämässään yksin, kun aviomies on menehtynyt ja muutkin lapset ovat jo aikuistuneet.

MOLENBEEKIN MERCURIUS

Ohjaaja Reetta Huhtanen

Tuottaja Hannu-Pekka Vitikainen

Zone2 Pictures Oy

Tv-dokumentti

Tuotantotuki 10 000 €

Mikä on mun jumala? Tämä kysymys ja muut aikuisten maailmaan kurkottavat abstraktit asiat mietityttävät 6-vuotiasta Aatosta. Dokumenttielokuvassa lapsen maailmankuva ja käsitteet rakentuvat terrorismin uhassa myllertävässä maailmassa keskellä monikulttuurista ja moniuskontoista Molenbeekin kaupunginosa Brysselissä.

ThisIsMe

tuottaja Elli Toivoniemi

Tuffi Filmi Oy

Lapsille suunnattu verkkodokumentti

Tuotantotuki 4000 €

Mitä tekisit, jos et välittäisi mitä muut sinusta ajattelevat? Mistä olet aina haaveillut, mutta mitä et ole rohjennut tehdä? Projektissa toteutetaan 3–5 lyhytdokumenttia yhteisöllisellä työpajametodilla, joissa seurataan tyttöjä, jotka toteuttavat jonkin rohkean haaveensa. Kampanja on suunnattu ensisijaisesti 5–7 ‐luokkalaisille tytöille, jotka ovat siirtymässä kohti murrosikää ja yläkoulua, suurta elämänmuutosta.

ALBI LUMIUKKO

ohjaajat ja tuottajat Markus Majaluoma ja Mikko Kunnas

Hima Light Oy

Lastenohjelmasarja

Tuotantotuki 10 000 €

Lapsille suunnattu animaatiosarja, jonka päähenkilönä on Albi, joviaali lumimies. Albi elää ikuisen lumen maassa yhdessä pikkulinnun ja madon kanssa. Nämä kaksi ovat tehneet pesän tyhjään tomaattikeittopurkkiin, jota Albi käyttää hattunaan. Albin koti on siellä, missä on lunta. Albilla on erinomaiset piirustustaidot, ja hän on myös mestari rakentamaan lumesta ja jäästä tarve-esineitä. Tarve-esineisiin sisältyy annos taikaa, joka saa ne usein käyttäytymään erikoisella tavalla. Sarjan jatko-osissa keskitytään paljolti käsittelemään ammattirooleja lapsen näkökulmasta.