Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Korona-aika on osaltaan lisännyt lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tarvetta. Yhä useampi lapsi ja nuori on vaarassa jäädä yksin ja ulkopuolelle. Kirkko toimii monin tavoin lisätäkseen lasten ja nuorten osallisuutta ja hyvinvointia yhteiskunnassa. Pandemia-aikana on kehitetty uusia toimintamalleja lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.
Vuodesta 2021 alkaen kirkossa on avattu useita walk in –terapiavastaanottoja. Walk in -terapian tavoitteena on tarjota matalalla kynnyksellä apua 16-30 –vuotiaille mielen hyvinvoinnin tueksi ratkaisukeskeisen lyhytterapian menetelmillä.
Kirkon walk in -terapia - evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Verkkotoimintaan on kuluneiden kahden vuoden aikana kehitetty toimivia muotoja ja niitä on hyvä jatkaa. Verkkoperhekerhot, muskarit ja pyhäkoulut toimivat edelleen, samoin isompien lasten verkkokerho- ja muu toiminta. Seurakunnan työntekijöitä on lisäksi läsnä monissa lasten ja nuorten käyttämissä verkkopalveluissa heidän tukenaan. Kirkon työntekijöitä on koulutettu yli sata Sekasin -chat päivystäjiksi ja Saapas ryhmät ovat toimineet aktiivisesti ympäri Suomea.
Kasvatus digitaalisissa ympäristöissä - evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sekasin-chat - evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Saapas - Lasten ja nuorten keskus ryLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakuntien nuorille suunnattua toimintaa toteutetaan monilla erilaisilla verkkoalustoilla. Ohjelmia tuottavat työntekijät ja nuoret itse. AVI-alueiden kokoontumisrajoituksia ja turvallisuusohjeita noudattaen toimintaa pyritään toteuttamaan myös livenä. Verkkotoiminnan lisäksi monissa seurakunnissa pidetään yhteyttä lapsiin, nuoriin ja perheisiin myös muulla tavalla. Puhelut ja viestit kerholaisten tai rippikoululaisten perheisiin ovat tärkeitä, samoin esimerkiksi työntekijöiden puhelinajat tai läksytuki. Joissakin seurakunnissa seurakunnan työntekijää voi pyytää kotikäynnille, lastenhoitoavuksi tai vaikkapa viemään perheen lapsia puistoon, jotta vanhemmat saavat levätä tai käydä asioilla. Tätä ns. PikkuHelppi-toimintaa on useassa seurakunnassa, joskus eri nimisenä. Se on osa perhetoiminnan palvelukokonaisuutta, jota Lasten ja nuorten keskus kehittää Perheystävä-hankkeen kautta.
Seurakuntien kouluyhteistyössä oppituntivierailut on hoidettu pitkälti verkon välityksellä. Erityisen suosittuja ovat olleet työntekijän kyselytunnit ja virtuaaliset kirkkoon tutustumiset. Pandemian kestäessä seurakunnissa on opittu tekemään laadukkaita päivänavaus- ja koulukirkkovideoita, joista on tullut kiittävää palautetta kouluilta. Opettajat toivovat jatkossakin verkkomateriaaleja livekohtaamisten rinnalle. Hyvinvointiyhteistyötä tehdään mm. verkkomuotoisilla pienryhmillä sekä välituntitoimintana ulkona.
Poikkeusolot ovat tuoneet erityisiä paineita myös parisuhteisiin ja vanhemmuuden kysymyksiin. Parisuhdetta vahvistavaa toimintaa on toteutettu mm.verkkokursseina mm. Parisuhteen palikat –materiaalin pohjalta toteutettu 3- 4 tapaamisen Toimiva parisuhde -verkkokurssit, Hyvinvoiva parisuhde vanhemmuuden tukena –luentoja pienten lasten vanhemmille sekä Parisuhteen kuntokartoitus –keskusteluja koulutettujen vertaisohjaajien sekä seurakuntien työntekijöiden toteuttamina.
Perhetyön yhteistyötä on vahvistettu diakoniatyön ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden yhteisellä suunnittelulla. Seurakunnat ovat aktiivisia toimijoita Perhekeskus –verkostoissa ja toteuttavat avoimia Kohtaamispaikkoja yhteistyössä järjestöjen ja kuntien kanssa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä