Ilmastonmuutos on vakava uhka – Istuttaisinko vielä kuitenkin omenapuun?

Kuivuudet, tulvat ja muut ääri-ilmiöt, vesipula, ruokakriisi. Kymmeniä miljoonia ympäristöpakolaisia, eriarvoisuuden kärjistymistä ja yhteiskuntarauhan särkymistä. Romahtaako maailma ilmastonmuutoksen myötä? Kannattaako siitä huolimatta istuttaa se omenapuu?

Kirkkohallituksen järjestämässä ilmastoseminaarissa lokakuun lopussa nostettiin esiin ajankohtainen ilmiö: ilmastopakolaisuus. Muuttunut ilmasto on jo nyt saanut aikaan pakolaisvirtoja. Eivätkä tutkijoiden ennusteet näytä valoisilta:

Vaikka Pariisin ilmastosopimuksen vaateet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi toteutuisivat, ympäristöpakolaisten lukumäärä on tulevaisuudessa miljoonia. Jos päästöjä rajoittavat toimet pysyvät nykyisellään, seuraukset ruoantuotantoon ja yhteiskuntiin ovat katastrofaaliset: eri puolille maailmaa syntyy laajoja asuinkelvottomia alueita, ja pakolaisuus on huomattavaa. Näin asiantilaa kuvasi yhteiskuntatieteiden näkökulmasta tutkija Emma Hakala Aleksanteri-instituutista.

Ennusteet muutoksesta dramaattisia

Suomalainenkin voi jo tällä hetkellä nähdä ilmastonmuutoksen vaikutukset omassa elinympäristössään: Suomenlahti ei jäädy talvisin, lämpöennätyksiä tehdään ja sateisuus on kasvanut. Nämä haasteet ovat tutkijoiden mukaan kuitenkin vasta alkua. Suomen näkökulmasta ilmaston lämpiämisestä voi toki olla jopa jotain paikallista hyötyäkin. Maailmanlaajuisesti ilmiö on kuitenkin hyvin vaarallinen.

Suomen ympäristökeskuksen asiantuntija Riku Lumiaro ei seminaaripuheenvuorossaan juuri antanut toivoa ihmiskunnalle ilmastonmuutosongelman ratkaisemisessa. Hän piirsi tulevaisuudesta kuvan, jossa ilmastonmuutos lopulta romahduttaa koko nykyisen elämänmallin ja hyvinvoinnin.

Vaikka tietoa ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista on ollut jo pitkään, mitään aitoa muutosta ei ihmisten ja yhteiskunnan toiminnassa ole Lumiaron mukaan vielä tapahtunut. Itse asiassa fossiilisten polttoaineiden kulutus kasvaa koko ajan. Seminaaria edeltävänä päivänä Maailman ilmatieteen järjestö WMO julkaisi uutisen, jonka mukaan hiilidioksidin määrä ilmakehässä on noussut ennätyslukemiin.

Tätä menoa toteutuvat ilmastotutkijoiden pahimmat skenaariot ja maailma ajautuu energia-, vesi- ja raaka-ainekonflikteihin. Lumiaron mielestä olisi jo aika puhua siitä, miten sopeutua miljooniin ilmastopakolaisiin ja miten selvitään heidän kotouttamisestaan.

Syyllisyydestä ja anteeksiantamuksesta tekoihin

Ihmisen vastuu luonnosta on keskeinen ajatus Raamatussa ja kristinuskossa: ihmiselle on annettu tehtäväksi paitsi viljellä, myös varjella luomakuntaa.

Kirkon ympäristöasioiden seurantaryhmän puheenjohtaja, Porvoon piispa Björn Vikström muistutti seminaarissa, että ilmastonmuutoksessa puhutaan nimenomaan ihmisen toiminnan ja elämäntapojen seurauksista, ihmisen syyllisyydestä. Sen suhteen tarvitaan asian tunnustamista ja katumusta, anteeksiantamusta ja parannusta. Vääriin profeettoihin, jotka väittävät kaiken olevan edelleen luomakunnassa hyvin, ei pidä uskoa.

Vikströmin mukaan tarvitaan kuitenkin myös armoa ja toivoa: yksilön on saatava tuntea olevansa ainakin epäsuorasti mukana ongelmien lieventämisessä. Vikström uskoo, että ihmisellä on periaatteessa vahva halu elää ekologisemmin, mutta sen toteuttaminen on vaikeaa.

”Tarvitsemme päättäjiä, jotka pakottavat meidät tekemään sen, mitä pohjimmiltamme haluamme tehdä. Arjessa oikeita päätöksiä ei helposti tule tehtyä”, hän sanoi. 

Hän muistutti myös, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta: ”Vastuu on meillä, mutta toivottomuus ei ole täydellistä. Pystymme Jumalan kanssa ja yhdessä ihmisten kesken tekemään hyvin paljon. Menemmehän me lääkäriinkin, vaikka tiedämme, että joskus kuolemme.”

Hillinnän eteen tehtävä ”aivan kaikki”

Myöskään ilmastotutkija Laura Riuttanen Helsingin yliopistosta ei vielä heittäisi toivoa ilmastonmuutoksen hillinnän suhteen. Hiilidioksidipitoisuuksien laskemiseksi on kuitenkin hänen mukaansa tehtävä ”aivan kaikki”, pienet toimet eivät enää riitä. Tarvitaan uusia tapoja sitoa hiiltä, pakotteita ja kansainvälisiä sopimuksia. Esimerkiksi lentämistä Riuttanen pitää aivan liian edullisena.

Vakavasta tilanteesta huolimatta Riuttanen on aistinut keskusteluissa toivon ilmapiiriä.

”Ihmiset ovat hyväksyneet, että ilmastonmuutos on totta ja nyt pitää toimia. Ja sen eteen voimme nyt kaikki tehdä työtä.”

Laura Riuttanen toivoo kirkon toimivan ihmisten herättelijänä ilmastonmuutoksen todellisuuteen ja sen ajattelemiseen, millaisen maailman me haluamme. Riuttanen haastoi kirkkoa myös pohtimaan, miten asiaan voitaisiin vaikuttaa demokratian keinoin.

Istuta vielä se omenapuu

Ilmastonmuutoksesta kärsivät ensin ja eniten globaalisti ne, jotka jo ennestään elävät vaikeissa olosuhteissa. Piispa Vikström näkee, että uskonnollisilla yhteisöillä on mahdollisuus edistää kestävää kehitystä paikallisesti ja vaikuttaa elämänvalintoihin ja asenteisiin.

Tätä työtä tekevät pitkäjänteisesti myös suomalaiset järjestöt, joilla on paikallisia verkostoja ja luottamuspääomaa sekä mahdollisuus auttaa syrjäisilläkin seuduilla kehitysmaissa.

Myös kehitysyhteistyökoordinaattori Karoliina Tuukkanen Suomen lähetysseurasta korosti toivon ja paikallisten ratkaisujen tärkeyttä. Suomen Lähetysseuralla on parhaillaan esimerkiksi meneillään kampanja, jossa istutetaan puita Tansanian Kishapussa.

”Haluan pitää toivon tematiikan omassa työssäni esillä. Jos mahdollisuuksia suljetaan pois, se johtaa toimintakyvyttömyyteen”, hän totesi.

”Muutos on vallitseva asiantila. Pyritään pitämään huolta siitä, että muutos olisi ruohonjuuritasolla mahdollisimman positiivinen.”

Kirkkohallituksen 31.10.2017 järjestämä Pakolaisuus ja ilmasto -seminaari on katsottavissa Youtubessa.