Aistialttarilla jumalanpalvelukseen osallistutaan haistamalla ja maistamalla

Mitä ihminen kokee jumalanpalveluksessa, jos ei näe tai kuule? Miten kertoa asioista, joihin ei ole sanoja? Pieksämäellä on otettu käyttöön alttari, jossa voi tutustua kirkkovuoteen kaikille viidelle perusaistilla.

Vaalijalan kirkossa Pieksämäellä on alkamassa hartaushetki. Kirkkosalissa kynttilät loistavat, alttarilla olevat kukat ilahduttavat katsojaansa. Kirkkohetken aluksi pappi käy tervehtimässä jokaista kirkkoon tulijaa.

Veisaamme alkuvirren. Mukana on myös seurakuntalaisia, jotka eivät näe tai kuule. Heidän hoitajansa ottavat tottuneesti avustettavan käden käteensä ja laittavat sen kaulalleen. Kokeilepa puhua saatikka laulaa oma käsi kaulallasi! Siitä tuntuu värähtely ja laulun tahti selvästi. Osa seurakuntalaisista on valinnut isotekstisen virsikirjan, osa taas pistekirjoituksen. Osa virsistä on myös kuvitettu. Erilaiset vaihtoehdot helpottavat osallistumista. 

Alkuvirren jälkeen joku seurakuntalaisista lukee tekstin Selkoraamatusta. Menemme yhdessä betonista ja lasista rakennetulle aistialttarille, jossa voi tutustua kirkkovuoden teemoihin kaikille viidellä perusaistilla. 

Seurakuntalaisen käsi koskettaa aistialttarin ensimmäistä taulua. Se on kylmä ja sileä. Peilistä näkee, miten se on mustaa täynnä. On aivan hiljaista. ”Aikojen alussa, kauan sitten ei ollut mitään. Oli vain tyhjää ja pimeää. Kuitenkin Jumala oli olemassa.” Toiset seurakuntalaisista käyttävät viittoma- tai kuvakieltä. Heitä helpottamaan alttarin eri tauluihin on laitettu viittomat ja kuvat.

Käsi kulkee sileää pintaa pitkin seuraavan taulun kohdalle. Se tuntuu edelleen viileälle. Muoto on kuitenkin erilainen kuin äskeisessä. Yhtäkkiä alkaa kuulua vesisateen ropinaa. Ääni voimistaa aavistustani: nämä ovat rantakiviä. Pappi jatkaa kertomusta: Enää ei ollut vain pimeää. Jumala loi valkeuden. Hän erotti valon pimeydestä. Jumala myös loi maan, meret ja taivaan. Hän katsoi luomaansa ja sanoi: Näin on hyvä. 

Seurakuntalaisen käsi liikkuu kohti seuraavaa taulua. Nyt tuntemus on aivan erilainen. Vähän jännittäväkin. Ei enää sileää vaan vähän karheaakin. Toisaalta tuoksuvaa ja pehmeää. Vilkaisu peiliin kertoo, että tämä on ruohikkoa. ”Jumala sanoi: Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita.”

Ruohotunnustelun jälkeen käsi liikkuu kohti seuraavaa taulua. Kosketuspinta on taas aivan erilainen kuin mikään aiempi. Se on pehmeää, lämmintä, paksua ja ihanaa. Kuin pumpuliuntuvaa. Tekisi mieli laittaa pää siihen. Tai halata. Yllättäen alkaa kuulua linnun laulua. Pappi jatkaa kertomusta: Jumala loi kaikki elävät olennot. Linnut, kalat, nisäkkäät, perhoset, kotieläimet. 

Pehmeydestä nautittuaan seurakuntalaisen käsi matkustaa pintaviidakkoon! Täällä on pitkää ja pehmeää ja pyöreää, ihomaista ja karvaista… Mikä tämä voi olla!! Hetken tutkittua voi löytää kaksi silmää, nenän ja korvat. Ihmisiähän he. Luomiskertomuksen Aatami ja Eeva! Pappi jatkaa: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme ja hallitkoon hän maata ja eläimiä.” Niin syntyi ihminen Jumalan kuvaksi. Ainutlaatuiseksi ja hyväksi juuri omana itsenään.

Viimeisen taulun luota voi löytää auringon, ihmiset, eläimet ja vihreyden. Lopulta Jumala loi kaikki elämään yhdessä. Yhteisen porukan kanssa voi keskustella siitä, mitä toisten ihmisten ja koko luomakunnan rakastaminen ja hoitaminen oikein merkitsee. Matka on hyvä päättää mustikoita maistellen.

Suomen ensimmäinen aistialttari

Suomen ensimmäiseen aistialttari otettiin käyttöön Vaalijalan kirkossa viime keväänä. 

Aistialttari sai alkunsa siitä, kun monivammaisen Timon hoitaja Marjo-Riitta pysähtyi kirkkohetkessä pohtimaan, ”mitä minä saisin tältä hetkeltä, jos en näkisi tai kuulisi?” Miten kertoa asioista, joihin ei ole sanoja? Aistialttaria lähdettiin ideoimaan on yhdessä Vaalijalan kuntoutuskeskuksen väen kanssa sekä avoimen työryhmän voimin. Alttarin suunnitteluun saatiin mukaan arkkitehti Severi Blomstedt. Vaalijalan kuntoutuskeskuksen asiakkaat ja henkilökunta ovat olleet mukana tekemässä alttarikaiteen teemoja. Alttarin suunnittelussa on otettu huomioon myös pyörätuolilla liikkuvat.

Vaalijalan aistialttari on betonista ja lasista rakennettu alttari, joka koostuu vitriineistä, syvennyksistä sekä pitkistä kaiteista, joiden taakse tulee kirkkovuoden teemojen mukaan vaihtuvia kosketeltavia esineitä, pistekirjoitusta sekä tuoksuja, kuten mirhaa, salviaa ja suitsuketta. Kaiuttimien kautta voi kuunnella musiikkia sekä muita ääniä. Aistialttarin keskellä sijaitsevassa ristiosassa on voimakkaita symboleja, jotka kertovat kristinuskon sanomaa. Vitriinistä löytyvät mm. palmunoksa, orjantappura ja suitsukeastia. 

Ainutlaatuisen aistialttarin ideasta tekee kaiteiden taulujen vaihdettavuus. Kaiteiden taulut vaihdetaan kirkkovuoden juhlien ja kertomusten mukaan. Variaatioiden mahdollisuus on loputon, ja siksi aistialttaria on kiintoisaa tulla kokemaan yhä uudelleen.

Aistialttari luotiin palvelemaan erityisesti aistimonivammaisia henkilöitä. Käyttökokemusten perusteella se kuitenkin näyttää hyödyttävän hyvin monia seurakuntalaisia ikään tai vammaan katsomatta. Symbolit, Raamatun kertomusten hahmot, äänet, tuoksut ja maut konkretisoivat uskon sanomaa kaikille. Tahto kertoa kristinuskon sanomaa eri aistien kautta aistimonivammaisille seurakuntalaisille palvelee myös kaikkia muita seurakuntalaisia ikään tai erityistarpeisiin katsomatta. 

Kuva: Vaalijalan kuntayhtymä