Kotiosoite: 'Tänne emme jää'

Ajattele jos joka sadesäällä vesi tulvisi kotiin. Sellaista on elämä Katuturassa, Namibian Windhoekissa. Se on asuinalue, joka syntyi väkivalloin 1950-luvulla, rotusortopolitiikan seurauksena. Suomen Lähetysseuran perustamat päiväkodit ovat monelle Katuturan lapselle ensimmäinen askel akateemiseen sivistykseen.

Windhoek on Namibian pääkaupunki. Se on jakautunut afrikkalaisten, valkoisten ja värillisten asuttamiin kaupunginosiin. 300 000 asukkaan kaupungissa vauhdikkaimmin kasvaa afrikkalaisten asuttama Katutura, joka koostuu lukemattomista huterista peltihökkeleistä. Katuturaan meidät vievät Päivi ja Ilkka Repo, Suomen Lähetysseuran pitkäaikaiset Namibian-lähetit. Ilkka toimii aluepäällikkönä ja Päivi aluetiedottajana. Heille nämä korttelit ovat tuttuja.

”Katutura asuinalue syntyi 1950-luvulla, kun Etelä-Afrikan harjoittama apartheid-politiikka kiristi maassa otettaan. Ihmiset siirrettiin tänne keskikaupungilta. He eivät tietenkään olisi halunneet muuttaa, osa nousi kapinaan ja joitakin ihmisiä jopa kuoli.  Katutura tarkoittaa 'Tänne emme jää'. Oli siis ajatus, että asuminen Katuturassa olisi väliaikaista, mutta tänne he ovat silti jääneet”, Päivi ja Ilkka Repo kertovat.

Nykyisin Katuturaan muuttaa ihmisiä maalta työn perässä. Pohjois-Namibiassa ei ole juuri muuta elinkeinoa kuin karjanhoito, täällä sen sijaan on kokonainen kaupunkiyhteisö, monesti jo entisiä naapureita odottamassa.

Rankka arki

Anastasia Kaunda Mwira eli Anna on Rundusta, Namibian pohjoisosasta Okavango-joen varrelta.  Hän muutti Windhoekiin vuonna 2000 poikakaverinsa perässä. Tänään Annalla on kolme lasta ja hän työskentelee johtajana Suomen Lähetysseuran perustamassa Emmanuel-päiväkodissa.

”Työ päiväkodissa on hienoa, mutta toisinaan työmatka tuntuu raskaalta. On herättävä aikaisin ja käveltävä töihin, vaikka työmatka on vaarallinen. Jotkut on jopa tapettu matkalla. Onneksi Jumala on kanssamme”, Anna kertoo arjestaan.

Katuturassa keitetään ruoka ulkosalla ja jaetaan vessat ja suihkut naapureiden kanssa. Elämä on monella tavalla taistelua. ”Kun Katuturassa sataa, vesi tulvii koteihin. Silloin myös viereinen joki tulvii yli ja on vaaraksi lapsille heidän koulumatkallaan. Virtaus on niin kova, että se voi tempaista lapsen mukaan. Meillä ei ole sähköä, mutta pärjäämme kyllä täällä”, Anna kertoo.

Katuturassa on silti lämmin ja iloinen tunnelma. ”Jostain kumman syystä täältä saa aina energiaa, kun täällä käy. Ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä”, Päivi Repo kertoo. Katuturassa on sellaista yhteisöllisyyttä, etteivät ihmiset enää halua sieltä pois, vaikka elinolosuhteita haluttaisiinkin kohentaa.

Tärkeät päiväkodit

Päivi ja Ilkka Repo tulivat Namibiaan ensimmäistä kertaa 1990-luvulla, silloin maan pohjoisosaan. Vuonna 2000 he tulivat Windhoekiin perustamaan kirkon päiväkoteja.

Windhoekin Katuturassa toimii nyt kolme kirkon päiväkotia, joissa käy yhteensä 250 lasta. Ne ovat tärkeitä yhteisölle, sillä lapsen pitää käydä päiväkotia päästäkseen valtion esikouluun.

”Päiväkoti on ensimmäinen askel akateemiseen sivistykseen. Kun saa lapsen päiväkotiin ja esikouluun, niin siitä oppiminen alkaa. Päiväkodeissa on hyvät opetussuunnitelmat. Siellä lapset saavat myös lämpimän ruuan, puuron tai riisin, kerran päivässä”, Päivi Repo kertoo.

”Usein perheestä valitaan se yksi lapsi, jolla on eniten rahkeita. Hänet pannaan yksityiskouluun ja häntä aletaan kouluttamaan. Parhaat valikoituvat täältä eteenpäin hyviin tehtäviin. Itse ajattelen opettajana, että koulutukseen tulisi panostaa yhteiskunnassa, mutta Namibia ei taloudellisesti ole kovin vahvoilla, joten koulutuksesta pikemminkin säästetään”, hän jatkaa.  

Tämän päivän lähetystyötä

Namibia polarisoituu yhä rikkaisiin ja köyhiin. ”Kirkko pyrkii vaikuttamaan siihen, mutta se on todella hidas tie, sillä mahdollisuudet ovat todellisuudessa vähäiset”, Ilkka Repo kertoo. Kirkko on kuitenkin läsnä vahvasti ihmisten elämässä.

”Jos tulee myöhässä sunnuntaina jumalanpalvelukseen, paikkaa saa todella etsiä. Täällä eletään myös arjen uskoa todeksi. Jäsenmäärän kasvu on edelleenkin aika voimakasta.”

Namibialaisista arviolta 80 - 90 prosenttia on kristittyjä. Mitä sitten on tämän päivän lähetystyö?

”Se on yhteistyötä kirkkojen ja järjestöjen kanssa, heidän ajatustensa ja työnsä tukemista. Ehkä se on myös uusien ideoiden tuomista esiin”, Ilkka Repo sanoo.

”Se on rinnalla kulkemista. Sitä jaetaan arkea puolin ja toisin. Kyllä näiltä ihmisiltä on paljon oppinut kiitollisuutta. En tiedä, mitä itse olen voinut antaa.  Näistä ihmisistä on tullut meidän ystäviämme”, Päivi Repo päättää. 

Kuva Anna Patronen. Kuvassa ovat Ilkka ja Päivi Repo sekä Anastasia Kaunda Mwira, jotka ovat jo pitkäaikaisia tuttuja.