Älykkö ja kirjailija vaatii papeilta radikaalia ärhäkkyyttä
Uskonnottomuuden jälkeen uskon löytänyt Antti Nylén valitsi katolisen kirkon ja tunnustaa inhoavansa lahkoja.
Kirjailijan työ edellyttää erityistä kirjoittamisen halua. Kaunokirjallista tekstiä luodessa on pakko olla läsnä persoonana. Tilanne on aivan toisenlainen nettiblogistilla, jonka suhde omiin teksteihin voi olla paljon ulkokohtaisempi.
Tätä mieltä on kirjailija ja suomentaja Antti Nylén, joka oli maanantaina Suomi-Areenan tiimoilta Kuopion piispan Jari Jolkkosen haastateltavana Piispan iltahetkessä Keski-Porin kirkossa. Sen sijaan oman kutsumuksensa hän määritteli hieman väljemmin.
— Kun takana ei ole mitään työuraa ja kun ikää alkaa olla 35 vuotta, on kirjailijaksi ryhtyminen enemmänkin eräänlainen pakkorako, tunnusti apurahoilla elävä Nylén.
Kiehtova ristin mies
Helsingissä vuonna 1973 syntyneen Nylénin oma kotitausta on uskonnoton.
— Koulussa olin kummajainen, koska en kuulunut kirkkoon enkä käynyt uskonnontunneilla, vaan sain uskonnottomille kuuluvaa elämänkatsomustiedon opetusta. Itse asiassa tämä opetus antoikin minulle hyvät eväät siihen vaiheeseen, kun kiinnostuin uskosta.
Uudessa vaiheessaan Nylén liittyi kirkkoon, ei kuitenkaan luterilaiseen, vaan katoliseen kirkkoon.
Jolkkosen oli pakko kysyä haastateltavaltaan, miksi tämä kaiken jälkeen kiinnostui uskosta.
— Ristiinnaulittu mies kaikessa paradoksaalisuudessaan kiehtoo minua. Hän oli kovassa tilanteessa riippuessaan ristillä hylättynä, Nylén vastasi.
Saman tien hän joutui vastaamaan kysymykseen, oliko Jumala sadisti salliessaan ainoalle pojalleen Jeesukselle Kristukselle näin julman kohtalon.
— Lähestyn tätä asiaa siltä kannalta, että kristinuskohan päinvastoin laittoi pisteen uhraamiselle.
Erilainen valinta
Löytäessään kristinuskon Nylén teki hieman harvinaisemman ratkaisun liittyessään katoliseen kirkkoon. Syynä oli yksinkertaisesti se, ettei hänellä ole koskaan ollut minkäänlaista kosketusta luterilaiseen kirkkoon.
— Valitsin kirkokseni sen yleisimmän ja tylsimmän vaihtoehdon ja maailman suurimman kristillisen kirkon. Sen sijaan valintani syyt eivät olleet sisällöllisiä.
Suomalaiset katolilaiset pitävät Nylénin mukaan tiukasti kiinni omasta katolisuudestaan osin siksikin, koska he ovat niin pieni vähemmistö. Hän myös tunnusti, että katolinen kirkko on omassa konservatiivisuudessaan johdonmukainen vastustaessaan esimerkiksi ehkäisyä ja naispappeutta.
— Siltikin katolinen kirkko on huomattavasti modernisoitunut siitä, mitä se oli sata vuotta sitten. Modernisointia tehtiin esimerkiksi 1960-luvun konsiilin yhteydessä.
Nokittelu jäänyt
Katolilaiset ja luterilaiset ovat Nylénin mukaan perinteisesti nokitelleet toisiaan vuosisatojen ajan. Katoliset ovat leimanneet uskonpuhdistaja Martti Lutherin hengelliseksi individualistiksi, luterilaiset ovat taas korostetusti puhuneet uskonpuhdistuksesta ennen nykyistä poliittisesti korrektia reformaatio-termiä.
— Nyt tämä nokittelu on onneksi jäänyt enemmän taustalle. Pitää myös muistaa, ettei Luther halunnut hajottaa katolista kirkkoa ja toisaalta uskonpuhdistus myös pakotti katolisenkin kirkon uudistumaan jo 1500-luvulta alkaen.
Nylén pitää pahana sitä, ettei katolisilla ja luterilaisilla ole keskinäistä ehtoollisyhteyttä.
— Minusta siinä on kyse byrokraattisesta kiusanteosta kummankin puolin, hän sivalsi.
Itse hän tunnusti inhoavansa lahkoja ja kokevansa niitä kohtaan epäluottamusta.
— Tätä vasten taas kirkko on sama kuin toiset ihmiset. Ihminen ei yksinään voi tehdä mitään.
Ärhäkkyyttä kehiin
Tilaisuuden lopuksi piispa Jari Jolkkonen kysyi vieraaltaan, millaisia terveisiä tämä haluaisi välittää luterilaisille papeille.
— En tiedä, olenko siihen oikea henkilö. Vaikka ihailen luterilaisessa kirkossa joitain sen piirteitä, olen silti sitä mieltä, ettei se ole puoleensavetävä. Luterilainen kirkko voisi olla radikaalimpi ja ankarampi ja papit voisivat puhuvat suunsa puhtaaksi, Nylén ynnäili.
(Artikkelin kuva: Matti Kuhna)