Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkollisverotulojen lisäksi seurakunnat rahoittavat toimintaansa muun muassa puunmyynti- ja vuokratuloilla sekä kolehti- ja testamenttilahjoituksilla.
Seurakunnat omistavat sekä metsätalousmaata että maatalousmaata. Hautausmaat ovat osa seurakuntien maaomaisuutta. Seurakuntien kaikista tulonlähteistä metsätalouden osuus oli keskimäärin 1,7 prosenttia vuonna 2022.
Seurakuntien kiristyneen taloustilanteen vuoksi monet seurakunnat ovat viime vuosina myyneet maata toimintansa rahoittamiseksi. Valtaosa metsäomistuksista kuuluu Itä- ja Pohjois-Suomen seurakunnille.
Seurakuntien kiinteistöomistus on paljon sidoksissa kirkkorakennuksiin, kappeleihin, seurakuntataloihin ja leirikeskuksiin. Seurakunnilla on myös asunto-omistuksia, joista ne saavat vuokratuloa. Seurakunnat omistavat yhteensä noin 800 kirkkorakennusta.
Kolehti on jumalanpalveluksessa ja messussa kävijän vapaaehtoinen rahalahja, jonka suuruuden antaja itse päättää. Kolehti kerätään sille tarkoitettuun kolehtihaaviin. Suomalaiset ovat ahkeria lahjoittajia. Kolehdit, keräykset ja lahjoitukset tuottavat vuosittain noin 11 miljoonaa euroa.
Kolehtikohteena on usein seurakunnan oma työala, kuten esimerkiksi nuorisotyö. Kolehtia kerätään myös kansainväliseen auttamis- ja lähetystyöhön.
Testamenttilahjoitus on kaunis tapa auttaa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Myös seurakunnat saavat toimintaansa tuloa testamenttilahjoituksien kautta. Testamenttilahjoituksia oli 1,9 Me vuonna 2022.
Nykyään monet muistavat testamenttissaan myös hyväntekeväisyysjärjestöjä.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä