Kaikki tiedotteet

31.1.2023

Sammeli Juntunen ehdolle Mikkelin hiippakunnan piispaksi

Dosentti Sammeli Juntunen on asetettu ehdolle Mikkelin hiippakunnan piispaksi. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjat toimitettiin Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituliin 31. tammikuuta. 
 
Vuonna 1964 syntynyt Sammeli Juntunen on koulutukseltaan teologian tohtori. Hän on toiminut vuodesta 2007 Savonlinnan seurakunnan kirkkoherrana. Aikaisemmin Juntunen on työskennellyt mm. Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Sammeli Juntunen on vihitty papiksi vuonna 1995. 
 
Sammeli Juntunen on toinen virallisesti ehdolle asetettu ehdokas Mikkelin piispanvaalissa. Dosentti Pekka Särkiö asetettiin ehdolle 27.1. Piispanvaalin ehdokasasettelu alkoi 1.1.2023 ja kestää 1.3.2023 kello 15 saakka. Vaalissa on noin 1100 äänioikeutettua, joista puolet on pappeja ja puolet maallikkovalitsijoita. Vähintään 30 äänioikeutettua voi muodostaa valitsijayhdistyksen, jolla on oikeus asettaa ehdokas. 
 
Piispanvaali toimitetaan torstaina 25.5.2023. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään toinen vaalikierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Mahdollisen toisen kierroksen vaalipäivä on perjantai 16.6.2023.   
 
Mikkelin hiippakunnan uuden piispan on määrä aloittaa virassaan 1.9.2023. Arkkipiispa Tapio Luoma vihkii hänet piispan virkaan Mikkelin tuomiokirkossa sunnuntaina 3. syyskuuta.  
 
Mikkelin hiippakunnan nykyinen piispa Seppo Häkkinen jää eläkkeelle syyskuun alussa 2023. 
 
Lisätiedot
Mikkelin hiippakunnan piispanvaalisivut 
lakimiesasessori Jyri Klemola, Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli, jyri.klemola@evl.fi, 050 63 661 
Sammeli Juntusen kampanjasivut 
Sammeli Juntusen kuva on tiedotteen liitteenä ja löytyy: Kirkon kuvapankki 

Takaisin sivun alkuun