Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 14.6.2018 Saksan, Suomen ja Ruotsin kirkonjohtajat neuvottelevat Berliinissä kesäkuun lopussa Arkkipiispa Tapio Luoma ja Ruotsin kirkon arkkipiispa Antje Jackelen sekä Saksan evankelisen kirkon neuvoston puheenjohtaja, Baijerin piispa Heinrich Bedford-Strohm seurueineen tapaavat Berliinissä 25.–28.6.2018. He keskustelevat kirkkojen ajankohtaisista haasteista ja omakielisen seurakuntatyön kuulumisista. Neuvottelu käydään ensimmäistä kertaa kolmen maan kesken Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja Saksan evankelisella kirkolla on vuonna 2002 allekirjoitettu sopimus. Siinä on sovittu muun muassa suomenkielisestä seurakuntatyöstä Saksassa sekä saksankielisestä seurakuntatyöstä Suomessa. Ruotsin kirkolla on vastaava sopimus Saksan evankelisen kirkon kanssa. Kirkkojen joka kolmas vuosi järjestettävät neuvottelut ovat aiemmin olleet kahdenvälisiä, mutta saksalaisten aloitteesta neuvottelu järjestetään nyt ensimmäistä kertaa kolmenkeskisesti. Aiempien neuvotteluiden teemana ovat olleet yhtäältä käytännön asiat, jotka liittyvät omakielisen seurakuntatyön järjestämiseen sekä toisaalta kirkkojen ajankohtaiset kuulumiset ja teologiset kysymykset. Nyt kun kirkkoja on mukana kolme, esillä ovat laajemmin myös yhteiset haasteet liittyen kristilliseen kasvatukseen, kirkon sanoman näkyvyyteen julkisuudessa ja kirkolliseen EU-vaikuttamiseen. Esillä on myös Saksassa ajankohtainen keskustelu siitä, mitä tarkoittaa, että Saksan evankelinen kirkko on yksi kirkko samalla kun se koostuu luterilaisista, unioiduista ja reformoiduista maakirkoista. Saksassa on noin 40 000 ulkosuomalaista Suomenkielinen kirkollinen työ on alkanut Saksassa 1970-luvulla. Työn kantavana voimana paikallisesti ovat vapaaehtoiset. Maassa toimii viisi suomalaista pappia sekä viisi Merimieskirkon työntekijää Hampurissa. Lisäksi kolme henkilöä työskentelee Suomalaisen kirkollisen työn keskuksessa Hannoverissa. Kullakin papilla on hoidettavaan useampi suomalainen seurakunta, joita on yhteensä 17 ja niissä jäseniä 8000. Suomen saksalaisessa seurakunnassa on noin 3000 jäsentä. Seurakunnan keskus on Helsingissä ja kappeliseurakunta Turussa. Toimintaa seurakunnalla on 12 paikkakunnalla. Lisätiedot:johtava asiantuntija Tomi Karttunen p. 050 941 713 tai kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen p. 040 522 1464 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/saksan-suomen-ja-ruotsin-kirkonjohtajat-neuvottelevat-berliinissa-kesakuun-lopussa/ Kopioi linkki