Kaikki tiedotteet

13.6.2018

Punaiset saavat siunauksen – Kirkon SuomiAreena-ohjelman teemana yhteiskuntarauha

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tänäkin vuonna näkyvästi mukana yhteiskunnallisessa SuomiAreena-kesätapahtumassa. Kirkon oman SuomiAreena-ohjelman kantavana aiheena on yhteiskuntarauha, jota käsitellään niin paneelikeskusteluissa kuin Piispan iltahetki -keskusteluissa.

Yhteiskuntarauhan vaalimisen merkiksi Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala toimittaa, osana kirkon SuomiAreena-ohjelmaa, punaisten siunaamisen. Siunaus on keskiviikkona 18.7. kello 10 Käppärän hautausmaalla. Vuoden 1918 sisällissodan punaisten puolen vainajat on haudattu Käppärän hautausmaalle ilman siunausta. Siunauksen jälkeen piispa Kalliala paljastaa punaisten vainajien muistolle omistetun muistomerkin kello 12 Kirkkopuistossa.

”On merkityksellistä, että nämä vainajat tulevat nyt saatetuiksi haudan lepoon samalla tavalla kuin muutkin. Samaan yhteyteen kuuluu myös muistomerkin paljastaminen. Kirkon ympärillä on monia muistomerkkejä, mutta punaisten on puuttunut. Se kuuluu olennaisesti suomalaiseen kertomukseen”, piispa Kalliala kertoo.

Torstaina 19.7. Sisällissodasta maailman onnellisimmaksi maaksi? -paneelissa keskustelijat pohtivat, millaista roolia uskonto, arvot ja moraalikäsitykset ovat näytelleet itsenäistyneen Suomen historiassa. Panelisteina ovat historioitsija Teemu Keskisarja, presidentti Tarja Halonen, piispa Kaarlo Kalliala sekä juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik. Paneeli toteutetaan yhteistyössä USKOT-foorumin kanssa.

Piispan iltahetki -tilaisuuksissa pohditaan muun muassa, onko ehdottomuus lisääntynyt

SuomiAreena-viikolla kirkko järjestää maanantaista torstaihin Piispan iltahetki -keskustelutilaisuudet, joissa piispat haastattelevat vieraita päivänpolttavista aiheista. 

Maanantaina 16.7. Kuopion piispa Jari Jolkkonen haastattelee pääministeri Juha Sipilää politiikan iloista ja kivuista teemalla Kannattaako politiikkaan lähteä haukuttavaksi? Tiistaina 17.7. piispa Kalliala haastattelee kirjailija Pauliina Rauhalaa ehdottomuuden kulttuurista Mistä kumpuaa uskonnollinen ja yhteiskunnallinen ehdottomuuden kulttuuri? -nimisessä iltahetkessä. Keskiviikkona 18.7. Olemmeko turvassa? -iltahetkessä keskustellaan turvallisuudesta niin yksittäisen ihmisen kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Mikkelin piispa Seppo Häkkisen vieraana on Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen. Viimeisessä Piispan iltahetkessä Ilmasto muuttuu – muutunko minä? arkkipiispa Tapio Luoma haastattelee Maailman Ilmatieteen järjestön pääsihteeriä Petteri Taalasta elämäntapojen vaikutuksista ilmastoon.

Seurakuntavaaliteltalla kysytään, millainen on sinun kirkkosi

Minun kirkkoni -seurakuntavaaliteltalla Kansalaistorilla päivystävät muun muassa paikallisten seurakuntien, Kirkkohallituksen ja Turun tuomiokapitulin edustajat maanantaista perjantaihin. Teltalla kävijä pääsee kertomaan, millainen on hänen kirkkonsa ja tutustumaan siihen, miten ja mihin seurakuntavaaleissa voi vaikuttaa. Seurakuntavaaleissa 18.11.2018 valitaan seurakuntiin uudet päättäjät seuraavaksi nelivuotiskaudeksi.

Porissa vuodesta 2006 järjestettävä SuomiAreena-keskustelutapahtuma järjestetään tänä vuonna 16.–20.7.

Koko ohjelma kirkon tapahtumista SuomiAreenalla: https://evl.fi/uutishuone/pinnalla-nyt/kirkko-suomiareenalla

Takaisin sivun alkuun