Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 21.9.2018 Nuorten mielestä kirkko voi edistää rauhaa tarjoamalla juttukavereita vaikeissa tilanteissa oleville Suomen evankelis-luterilainen kirkko teki nuorille suunnatun rauhaan liittyvän kyselyn yhteistyössä tyttöjen suosiman A-lehtien Demi-brändin kanssa. Vastaajia haettiin Demi.fissä sekä Demin ja kirkon somekanavissa. Erilaiset kyselyt ovat suosittuja Demissä ja tähän pitkään, syvällisiä kysymyksiä sisältävään kyselyyn saatiin 470 vastausta. Kysely tuotti mielenkiintoista tietoa nuorten ajatuksista rauhasta ja sen rakentamisesta. Nuorten mielestä kirkko voi edistää rauhaa parhaiten tarjoamalla juttukavereita vaikeissa tilanteissa oleville. ”Tärkeänä pidettiin myös sitä, että kirkko järjestää paikkoja ja tilanteita, joissa voi rauhoittua”, kertoo koordinaattori Henna Ahlfors Kirkkohallituksesta. ”Rauhaa edistetään nuorten mielestä myös siten, että järjestetään yhteistä tekemistä sekä autetaan yksinäisiä ja köyhiä.” Kyselyssä selvisi, että nuorten mielestä asiat maailmassa eivät ole hyvin ja rauhan eteen täytyy tehdä töitä. Yli 94 prosenttia nuorista koki, että maailmassa ei ole tarpeeksi rauhaa. Noin 30 prosenttia puolestaan koki, että heidän arjessaan ei ole tarpeeksi rauhaa. Tällä hetkellä tärkeintä nuorten mielestä on lasten ja nuorten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elinrauhan edistäminen. Perheen merkitys korostui Vastauksissa korostui perheen ja etenkin äidin merkitys nuoren rauhan kokemuksen ja perusturvallisuuden kannalta – äiti mainittiin kyselyssä 80 kertaa. Ystävät, seurustelukumppanit ja muut läheiset auttavat myös nuoria rauhoittumaan ja voimaan hyvin. Jeesus ja Jumala rauhan lähteenä tulivat myös esiin useissa vastauksissa. Myös oma vastuu rauhasta nähtiin tärkeänä. ”Mieleeni sanasta rauha tulee ensimmäisenä mieleen oma perheeni, sillä koen, että koti on paikka, jossa saan olla eniten rauhassa. Perheeni edessä minun ei tarvitse esittää, ei tarvitse huolehtia siitä, miten he minut näkevät, sillä tiedän, että he rakastavat minua. Rauha on rakkautta, jonka tuntee sydämessä,” kuului eräs vastaus. Rauhaa koulussa, somessa ja kotona Kyselyssä pohdittiin rauhaa eri yhteyksissä: muun muassa koulurauhaa, somerauhaa ja kotirauhaa. Keskeisimmäksi nousi toive, että nuorella olisi rauha olla oma itsensä. Että hän saisi hyväksyntää ja tukea sekä koulussa, kotona että somessa. Rauhan rakentamiseksi koulussa ja somessa peräänkuulutettiin toisten kunnioittamista ja erilaisten mielipiteiden hyväksymistä. Osalle somerauha merkitsi poissaoloa somesta ja aitoa läsnäoloa läheisten kanssa. Nuorilla oli runsaasti hyviä neuvoja somerauhan edistämiseen:”Vaikka erimielisyyksiä on paljon, niistä ei revitä riitaa. Ei ole pakko olla samaa mieltä, mutta tulee kunnioittaa toisen mielipidettä. Joskus se on hankalaa, kun toinen ihminen ei kunnioita minun mielipidettäni, mutta silloin yleensä sanon että toivon häneltä ymmärrystä ja hyväksyntää ja vain poistun keskustelusta.” Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että paras rauhan symboli on kyyhkynen.90% kyselyn vastaajista oli tyttöjä. Suuri osa vastaajista oli 15–17 vuotiaita. Tänään vietetään Kansainvälistä rauhanpäivää. Rauha on kirkon kasvatuksen teema vuosille 2018 – 2019. Lisätietoja teemavuosista osoitteesta rauhamaassa.fi. Palveluita, joiden avulla kirkko tarjoaa keskusteluapua nuorille: Kirkon keskusteluapu chatissa ja puhelimitse Kirkon työntekijöitä on mukana nuorten suosimassa Sekasin-chatissa Kirkon työntekijöitä on läsnä tiistai-iltaisin myös suositussa Twitch-pelistriimauspalvelussa Ristiohjain-kanavalla Kirkko on ollut mukana keskusteluissa myös Demissä, Ask.fm:ssa, Youtubessa ja Jodelissa Saapas-toimintaan kuuluu NettiSaapas, jonka tavoitteena on tarjota juttuseuraa ja tukea Youtubessa, Instagramissa ja Suomi24-keskusteluissa Lisätietoja:Henna Ahlfors, henna.ahlfors@evl.fi, p. 050 3269 012 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/nuorten-mielesta-kirkko-voi-edistaa-rauhaa-tarjoamalla-juttukavereita-vaikeissa-tilanteissa-oleville/ Kopioi linkki