Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 12.6.2018 Kirkkovuosi: Juhannus Juhannuspäivä osuu tänä vuonna lauantaille 23. kesäkuuta. Tätä pyhää vietetään Suomessa kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina. Sana juhannus tulee nimestä Johannes. Nimi tarkoittaa ”Jumala on armollinen”. Juhannus on Johannes Kastajan syntymäpäivä. Raamatun mukaan Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Siksi juhannusta vietetään puoli vuotta ennen joulua. Johannes Kastaja oli Jeesuksen edelläkävijä, joka kulki Jordanin seudulla ja kehotti ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen syntien anteeksi saamiseksi. Juhannuspäivänä kirkoissa pidetään jumalanpalvelus ja lauletaan suvivirsi. Alttarikukkina on luonnonkukkia ja juhannuskoivuja keskikesän juhlan merkkinä. Päivän liturginen väri on valkoinen, ilon ja toivon väri. Monet seurakunnat järjestävät juhannuksena seurakunnallista toimintaa leirikeskuksissaan. Niissä pidetään juhannushartauksia ja vietetään yhdessä aattoiltaa. Juhannuspäivänä 23.6. TV1 lähettää klo 10.00 Reissukirkon. Juhannuksen tekstejä pohditaan upeassa Suomenlinnassa. Pappina on Ida Vartiala. Reissussa tavataan Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen, nuori ajattelija Tyyni Kantonen, pastori Laura Leverin, piispan erityisavustaja, pastori Lauri Kemppainen sekä piispa Teemu Laajasalo. Reissukirkko on nähtävissä myös Yle Areenassa. Juhannus on myös Suomen lipun päivä. Liput nostetaan salkoon juhannusaattoiltana kello 18 ja lasketaan juhannuspäivän iltana kello 21. Lisätietoa kirkkovuoden juhannuksesta Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/kirkkovuosi-juhannus/ Kopioi linkki