Kaikki tiedotteet

16.7.2018

Erilainen mingle kokoaa kirjavan joukon ihmisiä ja kokemuksia

Tänään maanantaina 16.7. SuomiAreenan yhteydessä Porissa järjestettävä Erilainen mingle on nimensä veroinen: siellä kohtaavat eri-ikäiset työnhakijat, mielenterveyskuntoutujat, järjestöväki, yrityselämän edustajat, poliitikot ja monet muut. Tilaisuudessa kuullaan kokemuspuheenvuoroja, nautitaan herkullista hävikkiruokaa ja tutustutaan monin tavoin. Tänä vuonna teemana on kaikille yhteinen arjen turvallisuus.

Kumppanuuskehittäjä Katja Repo Keski-Uudenmaan Yhdistysverkostosta on yksi tilaisuuden kokemuspuheenvuorojen pitäjistä. Repolla on pitkä kokemus paitsi järjestötyöntekijänä, myös erityisesti lasten ja nuorten tukemisesta vapaaehtoisena järjestöissä ja yhdistyksissä.

– Odotan tältä tilaisuudelta mahdollisuutta saada uusia ajatuksia ja innostusta omaan työhöni. Järjestötyöntekijät tulevat miettineeksi arjen apua samasta näkökulmasta. Minusta on mielenkiintoista kuulla ja olla mukana tilaisuutta, jossa kohdataan myös poliitikkoja, työttömiä, pitkäaikaissairaita ja yritysten sekä järjestöjen johtoa, Repo kuvailee.

– Puheenvuorossani keskityn siihen, miten henkilökohtaista järjestötyö ja ylipäätään lähimmäisten tukena toimiminen on. Haluan jättää yhteiseen mietintään kysymyksen siitä, miten yhteiskuntamme voi tukea sitä henkilökohtaista vastuuta, jota kantavat vertaistukijat, tukihenkilöt, sijoitusperheet, kaikenlaiset vapaaehtoiset, auttavat kädet ja välittävät sydämet, Repo sanoo.

Tatsi ry:n toiminnanjohtaja Jouni Gustafsson on kolmatta kertaa järjestämässä Erilaista mingleä.

– Tunnelma on ollut erityinen ja hieno jokaisena vuonna: Erilaisen minglen ideana on, että siellä kohtaavat ihmiset, jotka eivät muuten kohtaa. Tällaista tilaisuutta tarvitaan. Kuplien ja siilojen purkaminen tarkoittaa sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamista, Gustafsson pohtii.

Tilaisuuden avaa Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala. Juontajana toimii kansanedustaja, toimittaja Timo Harakka. Heidän lisäksi kuullaan kokemuspuheenvuoroja haastavaan arkeen liittyen.

Hävikkiruokaa tarjoilee Porin yhteinen keittiö. Yhteisessä keittiössä hävikkiruokaa on hyödynnetty jo pitkään.

Erilainen mingle järjestetään kolmatta kertaa. Sen toteuttavat yhdessä Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto, Mielenterveyden Keskusliitto, Porin kulttuuripaja Lumo, Klubitalo Sarastus, Porin mielenterveysyhdistys Hyvis, Soste – Suomen sosiaali ja tervey ry, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Tatsi – työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry, Vates-säätiö ja Veikkaus. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Aika: maanantaina 16.7. kello 16-18

Paikka: Keski-Porin kirkko, Hallituskatu 1, Pori.

Tarjolla: Uusia kohtaamisia, kokemusasiantuntijoiden puheita musiikkia ja hävikkiruokaa

Lisätiedot:

Tatsi ry, toiminnanjohtaja Jouni Gustafsson, p. 0400 805 394

Kirkkohallitus, kampanjapäällikkö Hanna Piira, p. 050 3518 381

 

 

 

Takaisin sivun alkuun