Kaikki tiedotteet

30.8.2018

Arkkipiispa Tapio Luoma tapaa patriarkka Kirillin Pietarissa 4.–5.9.

Arkkipiispa Tapio Luoma vierailee Pietarissa 4.5. syyskuuta. Vierailun ensimmäisenä päivänä tiistaina 4. syyskuuta hän tapaa Inkerin kirkon piispan Aarre Kuukaupin sekä tutustuu Inkerin kirkkoon. Seuraavana päivänä hän osallistuu metropoliitta Nikodimin kuoleman 40-vuotismuistopalvelukseen. Tässä yhteydessä hän tapaa erillisessä tilaisuudessa Moskovan ja koko Venäjän patriarkan Kirillin.

Oppikeskustelut Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa alkoivat vuonna 1970

Metropoliitta Nikodim (Rotov) tunnetaan erityisesti ekumeenisen yhteistyön merkittävänä vaikuttajana Venäjän ortodoksisessa kirkossa. Ulkoasiain suhteiden osastoa johtaneena piispana hän ylläpiti hyviä suhteita myös Suomeen ja Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Hän syntyi vuonna 1929 ja kuoli vuoden 1978 syyskuussa Vatikaanissa paavi Johannes Paavali I:n virkaan asettamisen yhteydessä.

Nikodimia pidetään yhdessä arkkipiispa Martti Simojoen kanssa vuonna 1970 alkaneiden Suomen evankelis-luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisten oppikeskustelujen ”isänä”. Hän vaikutti merkittävästi myös Venäjän ortodoksisen kirkon suhteiden kehittymiseen roomalaiskatoliseen kirkkoon.

Ortodoksisen perinteen mukaisesti kuolinpäivänä vietetään vuosittain muistopalvelus eli panihida. Myös Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta on metropoliitta Nikodimin muistopalveluksessa ollut vuosittain osallistujia osana kirkkojemme välisten suhteiden hoitoa.

Lisätiedot:
Tomi Karttunen, Kirkon ulkoasianosaston asiantuntija, p. 050 594 1713

Takaisin sivun alkuun