Hyppää sisältöön
Kirkon tiedotearkisto

Euroopan kirkkojen yleiskokous käynnistyy 31.5. Serbiassa

Julkaistu 30.05.2018

Euroopan kirkkojen konferenssin (Conference of European Churches, CEC) yleiskokous järjestetään 31.5.–6.6.2018 Novi Sadissa Serbiassa.

Yleiskokouksen kantavana teemana on “Te olette minun todistajiani” (Apostolien teot 1:8). Kokoukseen osallistujat tarkastelevat oikeudenmukaisuutta, todistusta ja vieraanvaraisuutta eurooppalaisen kristillisyyden näkökulmasta. Työpajoissa osallistujat perehtyvät erityiskysymyksiin aina uskonnonvapaudesta bioetiikkaan ja turvapaikanhakijoista teologiaan.

”Euroopan kirkkojen konferenssi ottaa kantaa lukuisiin Eurooppaa kohtaaviin muutoksiin ja kriiseihin. Järjestön ajankohtaisia teema-alueita ovat pakolaiskysymys, ihmisoikeudet, Euroopan taloudellinen kehitys sekä ympäristö- ja ilmastokysymykset”, kertoo Kirkon ulkoasiainosaston johtaja Kimmo Kääriäinen.

Yleiskokoukseen osallistuu lähes 500 kokousvierasta sekä ekumeenisia ja yhteistyöjärjestöjä eri puolilta Eurooppaa. Puhujina on niin kirkkojen johtajia kuin Euroopan Unionin keskeisiä päätöksentekijöitä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon delegaatioon kuuluvat professori Aila Lauha, teologian ylioppilas Tuomo Mäkelä, rehtori Tapani Rantala ja apulaisprofessori Pamela Slotte. Neuvonantajina ovat Kimmo Kääriäinen, Tomi Karttunen ja Lena Kumlin. Suomen ortodoksista kirkkoa edustaa delegaattina isä Teemu Toivonen ja nuoren neuvonantajan ominaisuudessa Helen Kesete. Pohjolan Metodistikirkon delegaattina on pastori Leif-Göte Björklund.

Lisäksi kokouksessa on Suomesta mukana 13 stuerttia eli alle 30-vuotiaita kokousavustajia. Novi Sadissa pidettyyn yleiskokoukseen osallistuu ennätysmäärä nuoria.

Yleiskokous on Euroopan kirkkojen konferenssin ylin päättävä elin, joka kokoontuu viiden vuoden välein. Euroopan kirkkojen konferenssin hallintoneuvosto valvoo yleiskokousten päätösten toteutumista. Novi Sadin yleiskokous on järjestyksessään 15., ja kokousta isännöivät Serbian Euroopan kirkkojen konferenssin jäsenkirkot.

Euroopan kirkkojen konferenssi on ekumeeninen protestanttisten, ortodoksisten, anglikaanisten ja vanhakatolisten kirkkojen yhteiselin. Siihen kuuluu 116 jäsenkirkkoa kaikista Euroopan maista. Konferenssi pyrkii edistämään kirkkojen yhteyttä, rauhaa ja ihmisoikeuksia Euroopassa.

Kokousta voi seurata striiminä

Artikkeli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nuorisodelegaatin Tuomo Mäkelän osallistumisesta kokoukseen

Lisätietoja:

Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Kirkon ulkoasiainosaston johtaja Kimmo Kääriäinen, p. 040 522 1464, kimmo.kaariainen@evl.fi

Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Kirkon ulkoasiainosaston johtava asiantuntija Tomi Karttunen, p. 050 594 1713, tomi.karttunen@evl.fi

Suomen ortodoksinen kirkko, vastaava tiedottaja Maria Hattunen, p. 040 481 9240, maria.hattunen@ort.fi

Finlands svenska metodistkyrka, pastori Leif-Göte Björklund p. 050 357 3548 / 044 058 0675, lbjorklu@abo.fi

Euroopan kirkkojen konferenssin verkkosivusto

Twitter: #cecassembly

CECin pääsihteeri Heikki Huttusen kirjoitus yleiskokouksesta Suomen ortodoksisen kirkon sivustolla.