Kirkon tiedotearkisto

NUORI2017: Suomalainen nuorisotyö on innovaatio, joka tasaa nuorten eriarvoistumista

Julkaistu 27.03.2017

Suomalaisen nuoriso- ja kasvatusalan ammattilaiset kokoontuvat tällä viikolla Tampereelle alan suurimpaan koskaan järjestettyyn tapahtumaan. NUORI2017 tapahtuman yli 2800 osallistujaa ovat valtaosa järjestöjen, kuntien, seurakuntien ja työpajojen toteuttaman nuorisotyön ammattilaisista. Mukana on myös seurakuntien varhaiskasvatus- ja perhetyöntekijöitä, nuorisotutkijoita ja aikuisten parissa työtä tekeviä työpaja-ammattilaisia.

”NUORI2017-tapahtuman kynnyksellä halusimme kerätä yhteen tapahtuman pääjärjestäjien ajatuksia siitä, millaiset yhteiskunnalliset ilmiöt vaikuttavat nuorten ja sitä kautta heidän kanssaan työtä tekevien ammattilaisten maailmaan”, kertoo tapahtuman vastaava johtaja Reija Salovaara Allianssista.

Uusista suomalaisista moni on nuori

Monikulttuurisuus on nuorille yhä itsestään selvempää, toteaa hiljattain julkistettu Nuorisobarometri 2016.
”Suhtautuminen maahanmuuttajiin on kokonaisuutena entistä myönteisempää. Entistä useammalla nuorella on maahanmuuttajataustaisia ystäviä, ja yhä harvempi pitää ystävän ihonväriä tai syntymistä Suomessa tärkeänä”, kertoo tutkija Sami Myllyniemi Nuorisotutkimusseurasta.

Nuorisotyön ammattilainen kohtaa työssään enenevässä määrin erilaisia kulttuuritaustoja omaavia nuoria. Vuonna 2015 15–29-vuotiaita vieraskielisiä oli 79 404 eli 8 prosenttia ikäluokasta, kertoo Allianssin Nuorista Suomessa -tutkimuskooste syksyltä 2015. Vieraskielisistä suomalaisista lapsia tai nuoria on 43 prosenttia.

”Hyvin ajankohtaisia haasteita nuorisotyön kentällä käsitellään mm. ohjelmassa, jossa pohditaan sitä, miten nuorisotyöntekijät kohtaavat paperittomat nuoret. Keskustelussa on mukana sekä ammattilaisia että nuoria, joita tilanne koskettaa”, kertoo Salovaara.

Nuorilla menee hyvin, ja huonosti

Allianssin Nuorista Suomessa -tutkimuskoosteen mukaan nuorilla menee paremmin kuin ennen niissä asioissa, jotka ovat nuorten omia valintoja ja joihin he voivat vaikuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi tupakan ja alkoholin käyttö, vähentyneet liikennekuolemat ja raskaudenkeskeytykset. Kehitystä huonompaan taas on nähtävissä asioissa, joihin vaikuttavat yhteiskunnallinen tilanne, talous ja poliittiset päätökset. Tällaisia ovat esimerkiksi nuorten lisääntynyt asunnottomuus, työttömyys ja matalasti koulutettujen määrän lisääntyminen.

”Nuorten pienituloisuus on lisääntynyt viime vuosina, ja jopa 30 prosenttia nuorista jää köyhyysrajan alapuolelle. Nuorilla köyhyys on syvempää kuin muissa ikäryhmissä. Viimeisen sukupolven aikana kertynyt elintason nousu ei ole tilastojen mukaan hyödyttänyt nuorimpia sukupolvia”, toteaa Allianssin puheenjohtaja Eero Rämö.

Köyhästä sukupolvesta keskustellaan NUORI2017-tapahtumassa tiistaina 28.3.

”Nuorisotyö tasaa nuorten eriarvoistumista ja sitä sen tulee jatkossakin tehdä. Oleellista on että sekä kunnat, seurakunnat että järjestöt tarjoavat valtavan määrän toimintaa, joka on usein maksutonta tai ainakin hyvin edullista. Työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö taas auttavat niitä nuoria, joiden elämäntilanne on joko hetkellisesti tai pidempiaikaisesti haastava”, toteaa Salovaara.

Nuoret ja työ – onko sitä? Millaista se on?

Nuorisobarometrin 2016 mukaan nuoria huolettaa tällä hetkellä enemmän se, onko heillä tulevaisuudessa töitä, kuin se, kuinka he jaksavat työelämässä. Noin puolet nuorista kokee huolta työn riittävyydestä, kun omasta työssä jaksamisestaan on huolissaan noin joka kolmas.

”Alle 29-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli TEM:n tilastojen mukaan vuoden 2016 lopussa 20 prosenttia enemmän kuin vuotta ennen”, kertoo Valtakunnallisen työpajayhdistyksen vs. toiminnanjohtaja Anna Kapanen.

30 prosenttia 18–30-vuotiaista työttömistä ei ole koskaan ollut varsinaisissa töissä, kertoo Nuorista Suomessa -tutkimuskooste.

”Työelämästä jää sivuun todennäköisimmin nuori, jonka koulutus on jäänyt peruskouluun. 43 prosenttia vain peruskoulun suorittaneista on 29-vuotiaana työelämän ulkopuolella. Työmarkkinoilta on vuosien 1990-2013 välillä hävinnyt 500 000 työpaikkaa, joiden koulutusvaatimukseksi riittää peruskoulu. Se on tehnyt alhaisen koulutustason työpaikoista kovimmin kilpaillut työmarkkinat”, kertoo Kapanen.

Tiedot ilmenevät Valtakunnallisen työpajayhdistyksen syksyllä 2016 julkaisemasta Jukka Ohtosen raportista Starttivalmennus ja työpajatoiminta, taloudellisia näkökulmia.

Työpajatoiminta tavoitti 14 200 nuorta vuonna 2015. Työpajoilla työskentelee noin 1500 valmennuksen ammattilaista.

NUORI2017 juhlii yhdessä satavuotiaan Suomen kanssa

Monipuolisen ohjelman lisäksi Tampereella nostetaan myös monta onnittelumaljaa. NUORI2017 on yksi Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumista ja nuorisotyö juhlii vahvasti yhdessä satavuotiaan Suomen kanssa.

Tänään tapahtumassa jaetaan Nuorisotyön tunnustuspalkinto, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää 16. kerran.
Suurimman Suomessa koskaan järjestetyn nuoriso- ja kasvatusalan ammattilaistapahtuma osuu yhteen useiden nuorisotyön merkkivuosien kanssa. Kirkon erityisnuorisotyö täyttää tänä vuonna 50 vuotta, Valtakunnallinen työpajayhdistys 20 vuotta ja Allianssi 25 vuotta. Nuorisotutkimusseuran perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Suomen evankelis-luterialainen kirkko juhlii lisäksi reformaation 500-vuotismerkkivuotta.

Tapahtumaa ovat pääjärjestäjien kanssa olleet rakentamassa muun muassa paikalliset yhteistyökumppanit Tampereen kaupungin nuorisopalvelut, Tampereen ev.-lut. seurakuntayhtymä ja Tampereen yliopisto sekä pääyhteistyökumppanit Luckan, Humak, Cimo sekä Jyty.

Lisätietoja:
Tapahtumasta vastaava johtaja Reija Salovaara, reija.salovaara@alli.fi, p. 040 508 8249
Tapahtuman mediavastaava Maria Gnosspelius, maria.gnosspelius@tpy.fi, p. 010 279 2727 tai 045 138 9697

Lähteet:
Nuorisobarometri 2016. Valtion nuorisoneuvosto ja Nuorisotutkimusseura 2017
Nuorista Suomessa. Tietoa nuorista, heidän elinoloistaan sekä nuorisotyöstä 2016. Allianssi 2016
Jukka Ohtonen: Starttivalmennus ja työpajatoiminta, taloudellisia näkökulmia. Valtakunnallinen työpajayhdistys 2016.

Median palvelut tapahtumassa
NUORI2017 on nuoriso- ja kasvatusalan suurin ammattilaistapahtuma, joka järjestetään Tampereella 27.3-29.3.2017. Tapahtuman pääjärjestäjiä ovat Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry ja Nuorisotutkimusseura.
Media on lämpimästi tervetullut tapahtumaan. Akkreditointi tapahtuu tapahtumapaikalla ilmoittautumispisteessä ja edellyttää pressikorttia.
NUORI2017 -tapahtuman ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.nuori2017.fi
Osoitteesta www.nuori2017.fi/medialle löytyvät tapahtuman perustiedot medialle ja laaja ohjelmantuottajien tiedotepankki. Lisäksi sivulta löytyvät tapahtuman tiedotteet sekä lehdistön käyttöön tarkoitettuja valokuvia.
Tapahtuman mediatila sijaitsee Tampere-talon kolmannessa kerroksessa ja on merkitty kyltein. Mediatilassa ovat saatavilla sekä tapahtuman että ohjelmantuottajien tiedotteet sekä kahvia ja pientä välipalaa.