Hyppää sisältöön

Mitä kirkollisverolla saa?

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet maksavat kirkollisveroaLinkki avautuu uudessa välilehdessä valtion- ja kunnallisveron yhteydessä. Kirkollisveroa maksetaan oman asuinkunnan ja -alueen seurakunnalle. Veron suuruus määräytyy seurakunnan tuloveroprosentin mukaan. Seurakunnasta riippuen kirkollisvero on 1-2 prosenttiyksikköä. Ulkomaille muuttaneet kirkon jäsenet ovat poissaolevia jäseniä entisessä kotiseurakunnassaan. He eivät pääsääntöisesti maksa kirkollisveroa, mikäli he eivät ole yleisesti verovelvollisia Suomeen tai saa tuloja Suomesta. 

Kirkko korvaa valtiolle verojen keräämisestä aiheutuvat kulut. Kalenterivuonna 2020 summa oli 14,6 miljoonaa euroa.

Paljonko maksan kirkollisveroa?

Keskiverto ansiotuloja saava luterilaisen kirkon jäsen maksaa kirkollisveroa 330 euroa vuodessa (vuoden 2019 tilanne). Mikäli kaikki kirkon jäsenet huomioidaan, kirkollisvero-osuuden keskiarvo vuodessa on 234 euroa/jäsen (vuonna 2019). 

Mikäli olet uusi kirkkoon liittyjä, kirkollisveron maksu käynnistyy vasta liittymistä seuraavana vuonna. 

Kirkollisverotuotot jakautuvat laajasti monien hyödyksi

Seurakuntien ammattitaitoiset työntekijät elävät mukana ihmisen ilossa ja surussa. Kirkollisverotuotolla seurakunnat hoitavat perustyötään. Kirkollisverotuotoista hyötyy seurakuntien eri palvelujen kautta laaja joukko.

Esimerkiksi:

Kirkon jäsenyydellä on merkitystä

Vaikka et itse tällä hetkellä tuntisi tarvitsevasi kirkon tai paikallisen seurakunnan apua, maksamallasi kirkollisverolla on merkitystä. Olet omalta osaltasi mukana tukemassa seurakuntien ruohonjuuritason työtä ihmisten parissa ja ihmisten hyväksi.