Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Oletko tullut ajatelleeksi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on Suomen suurin uskonnollinen yhteisö? Kirkkoomme kuuluu noin 3,6 miljoonaa jäsentä.
Tärkeä tehtävämme on olla ihmisten mukana ja tukena elämän arjessa ja juhlassa, ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Jos olet kirkon jäsen, kuulut seurakuntaan, joka määräytyy asuinpaikkasi mukaan.
Seurakunnilla on laaja itsenäisyys sekä vaaleilla valitut päätöksentekijät. Kirkon ylin päättävä elin on kirkolliskokous, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.
Toiminnastamme säädetään kirkkolaissa ja rahoituksemme kerätään verotuksen yhteydessä. Vastuullamme on monia yhteiskunnallisesti tärkeitä tehtäviä, ja siksi toimimmekin aktiivisesti yhteiskunnassa.
Kerromme toimintamme ja työmme vaikuttavuudesta avoimesti ja monissa eri kanavissa. Tilastoimme toimintaamme monin eri tavoin.
Näillä sivuilla kerrotaan muun muassa
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä