Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseura (SLS) on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Lähetysseura tekee työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta.

Suomen Lähetysseura on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen toimija, joka on Suomen suurimpia kehitysyhteistyötä ja kokonaisvaltaista lähetystyötä tekevä järjestö. Lähetysseura tekee työtä 30 maassa yli sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Se saa ohjelmatukea ulkoasiainministeriöltä.

Toiminta-ajatuksensa mukaan Lähetysseura "palvelee kirkkoamme ja sen seurakuntia sekä ulkomaisia kirkkoja niiden todistaessa Jumalan valtakunnasta sanoin ja teoin yhdessä Kristuksen maailmanlaajan kirkon kanssa". Päämääränä on tavoittaa ne ihmiset, jotka eivät vielä tunne Kristusta.

Kaikki luterilaisen kirkon seurakunnat ovat Lähetysseuran jäseniä. Lisäksi seuralla on henkilöjäseniä sekä muita yhteisöjäseniä, jotka edustavat kirkon herätysliikkeitä ja kristillisiä järjestöjä. Ulkomailla Lähetysseura toimii yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa.

Lähetysseuran työssä julistus ja palvelu kuuluvat erottamattomasti yhteen. Toimintamuotoja ovat seurakuntatyö ja kristillinen kasvatus, terveydenhuolto, diakonia- ja sosiaalityö, koulutus sekä laaja-alaiset yhteisönkehityshankkeet.

Lähetysseuran kotimaiseen toimintaan kuuluvat julistustyö, viestintä, koulutus ja nuorisotyö.

Seuran vuosittaiset Lähetysjuhlat järjestetään kesäkuun toisena viikonloppuna yhdessä jonkin paikallisseurakunnan kanssa. Lähetysseura julkaisee Suomen Lähetyssanomat -lehteä sekä ruotsinkielistä Mission-lehteä. Lähetysseura toimii Helsingissä, lisäksi sillä on toimipiste jokaisessa hiippakunnassa.