Siunaus

Kristillisen käsityksen mukaan siunaus on Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa tässä maailmassa. Kristillisessä kirkossa siunaus liittyy tapahtumiin, joissa Jumalan rakkaus näkyy erityisesti maailmassa. Jumala siunasi ihmisen, kaiken elollisen ja koko luomakunnan sen jälkeen, kun hän oli päättänyt luomistyönsä.

 

Sisällysluettelo

[piilota]

Herran siunaus

Herran siunaus, toiselta nimeltään Aaronin siunaus (4. Moos. 6:24–26), kuului aikanaan israelilaiseen temppelijumalanpalvelukseen. Kirkko ei ottanut Herran siunausta jumalanpalveluskäyttöön ennen kuin Martti Luther sijoitti sen sekä latinankieliseen (Formula missae 1523) että saksankieliseen messuunsa (Deutsche Messe 1526). Kristillisessä käytössä siihen on lisätty trinitaarinen eli Pyhään kolminaisuuteen viittaava päätös. Seurakunta ottaa papin lausuman tai laulaman siunauksen vastaan aamenella.

 

Siunaus tulee aina perimmiltään Jumalalta

Siunaus on kätketty elämän ja olemisen lahjaan. Ihminen kokee siunauksen yleensä myönteisenä asiana. Siunaus tuntuu konkreettiselta, kun elämässä on rakkautta, läheisyyttä, lämpöä ja luottamusta. Siunausta voi kokea esimerkiksi lapsen syntymässä, rakastumisessa, luonnon keskellä ja taiteen äärellä.

Siunaus tulee aina perimmiltään Jumalalta. Ristinteologian mukaisesti Jumala kätkeytyy joskus kärsimykseen ja kuolemaan. Siunaus ei ole yksiulotteista onnea ja hyvinvointia. Se on Jumalan läsnäoloa kaikissa elämän vaiheissa, myös tuskassa ja kärsimysten keskellä. Siunaus ja jumalallinen rakkaus kohdataan myös siellä, missä niitä ei osata odottaa.

Ristinmerkki välittää Jumalan siunauksen

Siunausta voidaan toivottaa ja rukoilla yksityisessä sielunhoidossa ja muutoinkin ihmisten tavatessa toisiaan. Kaikille ihmisille voidaan toivottaa siunausta. Tällöin rukoillaan, että Jumalan hyvä tahto, siunaus, toteutuisi ihmisen elämässä. Ihminen voi puolestaan ottaa Jumalan siunauksen vastaan vain uskon avulla.

Ihminen voi siunata itsensä aamu- ja iltarukouksessa. Aterian aluksi voidaan lausua ruokarukous. Kristitty voi siunata itsensä tai toisia tekemällä ristinmerkin. Tällöinkin on kysymys Jumalan siunauksen välittämisestä.

Siunauksen ulkoisia merkkejä voivat olla myös käden päällepano tai käsien kohottaminen. Kätten päällepano on vanhakirkollinen siunauksen symboli, jota käytetään muun muassa kasteessa, konfirmaatiossa sekä papiksi ja piispaksi vihkimisessä.

Siunaus kuuluu muuttuviin elämäntilanteisiin

Kirkko siunaa jäseniään heidän erilaisissa elämäntilanteissaan. Tällaisia ovat esimerkiksi pienten koululaisten siunaamiset syyslukukauden alussa.

Myös paikat ja rakennukset voidaan siunata kuten kodin siunaamisessa tapahtuu. Tällöin niille ja niissä oleville ihmisille toivotaan Jumalan siunausta ja läsnäoloa. Lisäksi siunauksen avulla jokin asia tai esine voidaan erottaa jumalanpalveluskäyttöön.

Kun ollaan vihkimässä ihmistä kirkon virkaan tai siunaamassa häntä kirkon työhön, silloin siunauksen kohteena on kirkon tehtävään valtuutettu työntekijä. Seurakuntien vapaaehtoistyöntekijät ja luottamushenkilöt voidaan myös siunata tehtäviinsä.

Jumalanpalvelus päättyy siunaukseen

Kaikki jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset kuten kasteet, vihkimiset ja hautaamiset päättyvät siunaukseen. Siinä läsnä oleva seurakunta siunataan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Uudessa, vuonna 2003 hyväksytyssä Kirkollisten toimitusten kirjassa on runsaasti siunausluonteisia rukoushetkiä. Tämä kertoo osaltaan siitä, että siunaaminen on kirkon, pappisviran ja kristityn perustehtävä.

Siunauksesta voi lukea lisää Katekismuksesta ja muun muassa seuraavista raamatunkohdista: 4. Moos. 6: 24–26; Luuk. 1:64; 2:28; Luuk. 1:28, 42; Mark. 11:9–10; Luuk. 24:50; Mark. 10:16; Mark. 6:41; Mark. 14:22; 1. Kor. 10:16; Matt. 5:3–12; Luuk. 6:28; Matt. 25:31–46; Gal. 3:13–14.