Rukoilevaisuus

Länsi-Suomen rukoilevaisuus, suomalaisista perinteisistä herätysliikkeistä kaikkein vanhin ja pienin, muotoutui Satakunnassa ja Vakka-Suomessa 1800-luvun alussa. Liikkeellä oli kaksi juurta: 1750-luvulla Kalannissa puhjennut kansanherätys, joka ulkonaisesti katosi 1700-luvun lopulla ja 1820-luvulla samalla alueella käynnistynyt hurmoksellinen niin kutsuttu hyppyherätys.

Liikkeen suhde kirkkoon kärjistyi vuosisadan lopulla, kun niiden välille syntyi taistelua kirkollisista kirjoista. Rukoilevaiset halusivat pitäytyä vuoden 1701 virsikirjaan, vuoden 1776 Raamattuun ja vuoden 1693 kirkkokäsikirjaan.

Kirkon uudistukset jakavat liikettä

Suhtautuminen kirkon piirissä tapahtuneisiin muutoksiin on johtanut liikkeen hajaantumiseen 1980-luvulla. Rukoilevaisten toiminta eriytyi kahteen yhdistykseen vuoden 1984 naispappeuskeskustelun yhteydessä.

Vanhakirjalaiset ja naispappeuden vastustajat perustivat Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistyksen, joka järjestää kesäisin omat rukoilevaisseuransa. Yhdistys on sitoutunut käyttämään vuoden 1701 virsikirjaa ja vuoden 1776 kirkkoraamattua. Se julkaisee Länsi-Suomen herännäislehteä. Länsi-Suomen rukoilevaisuus on ollut maallikkojohtoinen liike, jossa on arvostettu vanhoja saarnaajia. Liike korostaa rukouksen asemaa sekä parannuksen tekemistä.

Eurajoen kristillisen kansanopiston yhteydessä toimiva Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry edustaa rukoilevaista liikettä uudistavan perinteen hengessä. Yhdistys järjestää kesäisin perinteiset Länsi-Suomen herännäisjuhlat.

Jumalanpalvelusta vietetään sekä vanhan että uuden käsikirjan mukaan. Käytössä ovat myös uusi virsikirja ja raamatunkäännös. Vanhoja kirjoja ei pidetä teologisesti parempina, mutta niitä arvostetaan. Naispappeus hyväksytään.


Rukoilevaisseuroihin tultaessa on yhä tapana polvistua hiljaiseen rukoukseen lattialle penkin ääreen. Liikkeen laulukirja on Halullisten sielujen hengelliset laulut (1790). Aktiivisia jäseniä on rukoilevaisuuden piirissä kaikkiaan kolmisen tuhatta.