Rippikoulu

Rippikoulu on osa kirkon jatkuvaa ja ihmisen koko eliniän kestävää kasteopetusta. Kasteopetus liittyy aina kiinteästi kasteen todellisuuteen. Tavoitteena on, että rippikoululainen vahvistuu uskossaan kolmiyhteiseen Jumalaan, mihin hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen sekä elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. Rippikoulun keskeinen tehtävä on ohjata rippikoululaisia elämään seurakunnan yhteydessä.

Rippikoulu on kiinteä osa suomalaista nuorisokulttuuria. Lähes 85 prosenttia 15-vuotiaista nuorista käy rippikoulun. Kirkolliseen avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä. Kummin tehtävä edellyttää sekä rippikoulua että konfirmaatiota.

Rippikouluopetus ja sen käytännön toteutus suunnitellaan aina paikallisesti ja rippikoulukohtaisesti. Rippikouluopetuksen määrä on 80 tuntia. Rippikoulun suositeltava ajallinen kesto on puoli vuotta. Tähän aikaan sisältyy hyvin erilaista toimintaa ja monimuotoista työskentelyä. Suomessa suosittu rippikoulun käymisen muoto on leiri.

Rippikoulun voi suorittaa myös aikuisena esimerkiksi asepalveluksen yhteydessä, seurakunnan järjestämässä aikuisrippikoulussa tai yksityisrippikoulussa. Rippikoulun opetussuunnitelma aikuisille laaditaan yhdessä seurakunnan aikuisrippikouluista vastaavan työntekijän kanssa. Aikuisten rippikoulu kestää vähintään 20 tuntia.

Rippikouluun voi ilmoittautua oman seurakunnan tai rippikouluja toteuttavien järjestöjen kautta. Rippikoulun opetus perustuu kirkon voimassaolevaan kristinoppiin eli Katekismukseen (1999). Rippikoulusuunnitelma 2017 ”Suuri ihme” hyväksyttiin piispainkokouksessa 5.4.2017. Suuunnitelma astui voimaan 1.5.2017.