Luther, Martti

Martin Luther (1483–1546) – suomalaisittain etunimi kirjoitetaan usein Martti – oli uskonpuhdistuksen käynnistäjä.

Luther syntyi Eislebenissä, Saksassa. Hän valmistui teologian tohtoriksi Wittenbergin yliopistossa vuonna 1512. Samalla hänet nimitettiin kyseisen yliopiston professoriksi. Luther oli katolinen pappi ja augustinolaismunkki. Hän koki sisäisesti ristiriitaisen elmänvaiheen; Lutherin into tunnustaa syntejään ripissä sai hänen rippi-isänsä uuvuksiin.

Lutherin teesit

Luther yritti löytää armollisen Jumalan, mutta synnintunto poltti häntä antamatta rauhaa. Paavalin kirjeitä tutkiessaan Luther päätteli, että pelastus tulee ainoastaan armosta ilman lain tekoja. Pelastus on lahja kaikille kastetuille Kristukseen uskoville. Hyvät teot ovat seurausta armosta ja vanhurskautuksesta, eivät edeltävä ehto. Tästä Lutherin ajatuksesta tuli uskonpuhdistuksen perusajatus, uskonvanhurskaus, joka myöhemmin kirjattiin luterilaisuuden päätunnustukseen, Augsburgin tunnustukseen.

Luther vaati Raamatun kääntämistä kansan kielelle latinan sijaan. Hän itse käänsi Raamatun saksaksi sekä teki saksankielisiä virsiä, kirjoitti katekismuksia ja muuta kirjallisuutta, jotka kirjapainotaidon ansiosta levisivät nopeasti. Messua tuli Lutherin mukaan viettää latinan ohella myös kansankielellä.

Lutherin ajatukset saivat pian kannatusta maallisten ruhtinaitten keskuudessa, koska he saivat niiden avulla yliotteen niin maallisesta kuin kirkollisestakin vallasta. Reformaatio synnytti muun muassa Ruotsi-Suomeen uuden ilmiön, protestanttisen valtionkirkon, jossa ylin kirkollinen valta oli valtiolla eikä paavilla.

Luther vastusti aneiden väärinkäyttöä, ja että rahalla voisi maksaa itsensä vapaaksi synneistään. Hänen mukaansa luostarikutsumus ei ollut hengellisesti maallisen kutsumuksen yläpuolella, ja rikkoi antamansa sääntökuntalupauksen menemällä nunnan kanssa naimisiin. Protestanttisissa valtioissa, myös Suomessa, luostarikutsumukset kiellettiin ja luostarit lakkautettiin.

Kirkon yhtenäisyys murtui

Luther halusi siis uudistaa roomalaiskatolista kirkkoa palauttamalla sen takaisin käsittämäänsä alkukirkon ja Raamatun malliin. Hän ei halunnut hajottaa kirkkoa, vaan poistaa epäkristillisiksi ymmärtämiään väärinkäytöksiä. Hän toivoi, ettei kukaan kutsuisi itseään luterilaiseksi, vaan kristityksi. Luther joutui kannattajineen kuitenkin ristiriitaan roomalaiskatolisen kirkon kanssa ja uskonpuhdistus johti kristikunnan hajoamiseen.

Jouduttuaan kirkonkiroukseen Lutherin kanta paaviuteen jyrkkeni. Luther vastusti myös uskonpuhdistuksen niin kutsuttua vasenta siipeä, kalvinisteja ja zwingliläisiä, jotka eivät Lutherin mukaan uskoneet Kristuksen todelliseen läsnäoloon ehtoollisen sakramentin leivässä ja viinissä.

Hän tuomitsi harhaoppisiksi myös anabaptistit, jotka vastustivat lasten kastamista ja kastoivat jo kastettuja uudelleen vanhalla iällään. Luther kirjoitti vanhuuden päivillään myös juutalaisvastaisen teoksen ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”, joka poikkesi näkemyksiltään selkeästi Lutherin aiemmasta, myönteisestä suhtautumisesta juutalaisuuteen.

Luther oli asiassaan peräänantamaton luonne, joka toisaalta synnytti uutta uskonnollista liikehdintää, mutta toisaalta saattoi olla vaikeuttamassa rauhanomaista dialogia ja osaltaan edistämässä kirkon hajoamista.