Kriminaalityö

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kriminaalityö hahmottuu neljäksi pääalueeksi:

1.Työ rangaistujen ja heidän omaistensa hyväksi.

2.Työ rikosten uhrien ja heidän omaistensa hyväksi.

3.Yhteistyö ei-kirkollisten kriminaalityön toimijoiden (julkisen sektorin ja järjestöjen) kanssa.

4.Osallistuminen kriminaalityön perusteita ja toimintaa koskevaan teologiseen, eettiseen, yhteiskunnalliseen ja tieteelliseen keskusteluun ja tutkimukseen.

Työtä tehdään rangaistuslaitoksissa, seurakunnissa, kunnissa, perheissä sekä yhteistyössä viranomaisten ja monien järjestöjen kanssa. Työhön osallistuvat sekä seurakuntien ja järjestöjen työntekijät että useat sadat vapaaehtoistyöntekijät. Merkittävä osa kriminaalityöstä toteutuu kirkon perustyön kautta, sielunhoidossa, diakoniassa, perhetyössä, nuoriso- ja kasvatustyössä.

Kirkon kriminaalityö perustuu restoratiivisen oikeuden periaatteita vastaavaan hengellisen, henkisen ja sosiaalisen sovituksen periaatteeseen. Sovituksen ja restoratiivisen oikeuden näkökulmasta rikos särkee sekä uhrin että tekijän sekä sen sosiaalisen yhteisön, johon he kuuluvat. Kriminaalityössä tavoitteena on niin uhrin kuin tekijän sekä yhteisön särkyneiden suhteiden korjaaminen ja yhteisön jäsenten eheytyminen.

Kriminaalityön historia

 

Kristillisellä kriminaalityöllä on Suomessa pitkä historia. Vankilasielunhoitajan virka on ollut olemassa 1800-luvulta asti. Jo sitäkin ennen, 1500-luvulta asti löytyy Suomea koskevia mainintoja vankilasielunhoidosta. Myös kristillisten järjestöjen ja seurakuntien vapaaehtoistyöntekijöiden vankilatyötä on tehty 1800-luvulta lähtien.

Järjestöjen ja seurakuntien työllä on ollut vankilatyötä laajempi toiminta-alue, jota voidaan kutsua kriminaalihuolloksi. Se tarkoittaa vapautuneista vangeista ja rangaistujen perheistä huolehtimista. Kristillisellä kriminaalityöllä on myös historiallisesti läheinen yhteys päihdetyöhön.