Kinkerit

Kinkerit, lukukinkerit tai lukuset ovat olleet alun perin kirkon pitämiä kristinopin kuulustelutilaisuuksia. Kinkerit kehittyivät aikoinaan keskiajan papiston ripitysmatkoista. Lukukinkereiden pitäminen kirjattiin vuoden 1686 kirkkolakiin. Vanhempien, isäntien, palkollisten ja muun työväen sekä lukuiässä olevien lasten tuli kokoontua lukupiireittäin.

Ennen oppivelvollisuuden tuloa voimaan lukukinkereillä oli lukutaidon ja katekismuksen tuntemisen kuulustelutilaisuuksina erittäin huomattava kansansivistyksellinen vaikutus. Kinkerit olivat osa kirkon kasteopetusta, kristillistä kasvatusta. Kinkereiden merkityksen ovat korvanneet kunnallinen kouluopetus ja seurakunnallinen rippikoulutoiminta, jotka vastaavat nykyisin sivistystyöstä ja kristinopin juurruttamisesta.

Kinkereitä järjestetään jonkin verran edelleen maaseudulla, jossa niillä on yhteisöllistä merkitystä. Kinkereitä pidetään niin kutsuttuina. yleisinä kinkereinä ja koululaiskinkereinä. Jotkut seurakunnat on jaettu kinkeripiireihin, joissa toimivat esimerkiksi alueen diakonia- ja lähetystoimikunta.

Kinkerit eivät ole pelkästään opetustilaisuuksia vaan myös eräänlaisia seurakunnan vuosikokouksia, joissa esitellään kyläläisille uudet seurakunnan työntekijät, kerrotaan seurakunnan työstä ja sovitaan kylän kerho- ja pyhäkoulutoiminnasta. Kinkereitä pidetään kodeissa, kouluilla ja seurakuntataloissa.

Kaupungeista kinkeritoiminta on hiipunut. Silti Suomessa järjestetään kinkereitä vuosittain runsaat 3000. Kinkereillä käy vuosittain noin 65 000 suomalaista. Lukuun eivät sisälly koululaiskinkerit. (Luvut vuodelta 2007)