Herätysliike

Luterilaisen kirkon sisällä vaikuttavat herätysliikkeet ovat luonteenomaisia Suomen uskonnolliselle elämälle. Suomalaisilla herätysliikkeillä tarkoitetaan tavallisesti 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa syntyneitä neljää suurta liikettä. Usein tarkoitetaan myös niin sanottua viidettä herätysliikettä, joka syntyi epäyhtenäisenä liikkeenä sotien jälkeen.

Herätysliikkeet Suomessa

Perinteisiä herätysliikkeitä ovat rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus. Viidenneksi herätysliikkeeksi nimitetään evankelioivaa herätyskristillisyyttä eli uuspietismiä.

Herätysliikkeiden yhteisenä taustana on 1600-luvun lopulla Saksassa syntynyt pietismi. Toisaalta vaikutteita on tihkunut myös anglosaksisesta evankelioivasta herätyskristillisyydestä.

Suomen kaikissa herätysliikkeissä on pidetty tärkeänä luterilaista tunnustusta ja raamatullisuutta. Herätysliikkeet ovat syntyneet protestiliikkeinä, jotka yleensä ovat ilmentäneet halua palata selkeän yksinkertaiseen ja voimakkaaseen uskonnollisuuteen. Jokaisella liikkeellä on omat erityiskorostuksensa.

Herätysliikkeen syntymisen vaiheet

Herätysliike alkaa aina herätyksestä, johon voi liittyä karismaattisia eli hurmoksellisia kokemuksia. Herätysten puhkeamiselle luovat ilmeisesti maaperää voimakkaat yhteiskunnalliset murroskaudet ja kirkon jäykistyminen sekä sen kykenemättömyys vastata muuttuvan maailman haasteisiin.

Kokoustoiminnan säännöllisyys ja johtajien erottautuminen ovat ensimmäisiä merkkejä herätyksen järjestäytymisestä omaksi liikkeekseen.

Suomalaisten herätysliikkeiden tunnusomaisia piirteitä ovat:

• Herätysliike on kirkollinen uudistusliike.

• Herätysliikkeillä on kirkkohistoriallisesti yhtymäkohtia pietismiin tai evankelioivaan herätyskristillisyyteen.

• Herätysliike on tavalla tai toisella organisoitunut kansanliike.

Kirkon tutkimuskeskuksen selvityksiä herätysliikkeistä

Kirkon tutkimuskeskuksen tekemien selvitysten mukaan herätysliikkeet ovat levinneet perinteisiltä kannatusalueiltaan uusiin seurakuntiin. Kattavimmin seurakunnissa vaikuttavat vanhoillislestadiolaisuus, viidenteen herätysliikkeeseen lukeutuva Kansanlähetys sekä herännäisyys ja evankelisuus, joilla oli 2000-luvun alkupuolella toimintaa noin kahdessa kolmasosassa seurakuntia. Lähes kaikissa seurakunnissa toimii rinnakkain monia liikkeitä.

Vanhempien herätysliikkeiden osalta voi vielä erottaa niiden ydinalueet. Vanhoillislestadiolaisten painopiste on edelleen maamme pohjoisosassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Evankelisen herätysliikkeen yhtenäistä kannatusaluetta ovat Etelä- ja Keski-Pohjanmaa sekä Varsinais-Suomi. Herännäisyyden ydinalueet ovat Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Rukoilevaisuus on rajoittunut lähinnä Satakuntaan ja Varsinais-Suomen pohjoisosaan.

Uudemmista hengellisistä liikkeistä Kansanlähetyksen toiminnan painopiste on Itä-Suomessa. Mikkelin hiippakunnassa kaikki viidesläiset herätysliikkeet ovat saaneet jalansijaa selvästi enemmän kuin muualla maassa.

Perinteisten herätysliikkeiden ja viidesläisten liikkeiden lisäksi niin sanottu karismaattinen liike on 1970-luvulta alkaen levinnyt yhä useampiin seurakuntiin.

Herätysliikkeet ovat vakiinnuttaneet asemiaan myös Helsingin seudulla. Tutkimus osoittaa, etteivät herätysliikkeet ole katoavaa kansanperinnettä, vaan tavoittavat piiriinsä jatkuvasti uusia ihmisiä. Yhteen liikkeeseen kuuluminen ei välttämättä myöskään sulje pois sitä, että vaikutteita hankittaisiin myös muista liikkeistä.