Hyppää sisältöön

Kolmen uskonnon keskustelut Suomessa

Scriptural reasoningLinkki avautuu uudessa välilehdessä on uskontojen välisessä dialogissa käytettävä menetelmä. Kyseessä on ryhmätyötapa (Ohje Kolmen uskonnon keskusteluun osallistuvilleLinkki avautuu uudessa välilehdessä), jossa kolmen uskonnon - juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin - edustajat lukevat yhdessä kunkin pyhiä tekstejä. Yksi sessio on useimmiten jäsentynyt jonkin teeman ympärille ja jokaisella keskustelulla on yksi fasilitoija. Työskentely on selkeästi strukturoitua ja siinä pyritään tasaveroiseen vuoropuheluun.

Vaikka kunkin tekstin esittelee ensin kyseisen tekstin uskonnon edustaja, myös muiden uskontojen edustajat kutsutaan mukaan keskusteluun esittämään kysymyksiä ja ajatuksia. Tavoitteena ei välttämättä ole yhteisymmärrys, vaan erilaisten näkökulmien kunnioittava kuunteleminen.

Scriptural reasoning on Cambridgen yliopiston uskontodialogin koulutusohjelman kehittämä (Cambridge Inter-faith Programme, CIPLinkki avautuu uudessa välilehdessä). Menetelmän juuret juontavat 1990-luvun alkuun, ja nyt saman konseptin mukaista toimintaa on jo useissa eri maissa.

Tällaisiin yhteisiin keskusteluihin pyhien kirjoitusten teksteistä on kokoonnuttu jo usean vuoden ajan.  Kaikki raportit on julkaistu kuvitettuina myös Teologia.fi-sivustollaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Raportteja kolmen uskonnon keskusteluista

Raportti 2/2022 "Kuunteleva keskustelu Kirjoituksista: Daavid"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2022 "Luomakunnan tulevaisuus ja toivo"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 3/2021 "Miten olla hurskas"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2021 "Ole hyvä sekä hyville että pahoille"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2021 "Paasto"

Raportti 3/2020 "Enkelit Kirjoituksissamme"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2020 "Miten suhtautua kärsimykseen Jumalan maailmassa?"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2020 "Toisuskoiset myönteisessä valossa Kirjoituksissamme"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2019 "Tarinankerronta ja kansanperinne Kirjoituksissamme"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2019 "Ilo, riemu ja juhliminen Kirjoituksissamme"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2018 "Rukouksen paikka" Linkki avautuu uudessa välilehdessä 
Rapport 2/2018 "Bönens plats"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2018 "Juhlat"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2017 "Rukous"Linkki avautuu uudessa välilehdessä 
Rapport 2/2017 "Bön"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2017 "Uskova yhteiskunnan jäsenenä"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2016 "Viha/vihan tunne"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2016 "Profetia/profeetallisuus"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2015 "Rakkaus"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2015 "Tulkinta ja traditio"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2014 "Kuolema ja kuolemanjälkeinen elämä"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2014 "Naapuri, lähimmäinen, muukalainen"Linkki avautuu uudessa välilehdessä  
Rapport 1/2014 "Nästa, granne och främling"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2/2013 "Jumalan armollisuus kolmessa monoteistisessa uskonnossa"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 1/2013 "Pyhäpäivä kolmessa monoteistisessa uskonnossa"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raportti 2012 "Uhri kolmessa monoteistisessa uskonnossa"Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Koulutus

Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä järjestää erilaisia koulutuksia sekä tuottaa materiaalia ja julkaisuja. Ikkuna juutalaisuuteen -koulutus on kiertänyt kaikissa hiippakunnissa ja vuonna 2018 aloitettiin uusi kierros otsikolla "Uusia ikkunoita juutalaisuuteen". 

Kristitty ja Pyhä maa -kirja

Kristitty ja Pyhä maa -kirjan (2017) on koonnut Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä. Kyseessä ei ole kirkon virallinen kannanotto, vaan kokoelma näkökulmia. Kirja on pyritty pitämään helppolukuisena ja yleistajuisena. Kysymys Pyhästä maasta ja sitä koskevasta teologiasta on teema, joka nousee jatkuvasti esille kristittyjen ja juutalaisten dialogissa. Kristitty ja Pyhä maa -kirjan tilauslinkki.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Dokumentteja

Ortodoksirabbiininen julkilausuma kristinuskosta: Toteuttaaksemme Taivaallisen Isämme tahtoa (2015)Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Dabru emet - juutalainen julkilausuma kristinuskosta (suomeksi)Linkki avautuu uudessa välilehdessä

TT Pekka Lindqvistin esitys Luther ja juutalaiset -seminaarissa 2017 Juutalaissuhteet tänäänLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Antisemitismin työmääritelmäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kirkko ja juutalaisuus -työryhmän kannanotto juutalaisten poikien ympärileikkauksestaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Juutalais-kristillisen dialogin historiaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kirkko ja juutalaisuus -työryhmän matkaraportit

Lund 2019Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Jerusalem 2016Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lontoo 2012Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Berliini 2010Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Budapest 2008Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Päivitetty