Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Työskentelyn tavoitteena on tunnistaa ympäröivän maailman monimuotoisuutta sekä niitä asioita, jotka voivat estää meitä kunnioittamasta sitä.
Kesto n. 20 min. Orientaatiovaiheessa työstetään omaa maailmankuvaa. Pohdintoja jaetaan yhdessä ja hahmotetaan, kuinka monimuotoiselta maailma voi eri silmin katsottuna näyttää.
Jokaisella on omanlaisensa kuva ja käsitys maailmasta. Kun pysähdymme kuuntelemaan, miten toinen maailman näkee, voimme huomata siinä sekä yhteistä että eroavaisuutta omiin käsityksiimme. Voimme myös oppia uutta ja kuulemamme saattaa muovata käsitystämme – avata silmiämme jollekin, mitä emme ole ennen nähneet. Jumalan luoma maailma on niin laaja ja moninainen, että yksittäisenä ihmisenä emme useinkaan näe kaikkea, mitä sieltä voi löytää. Yhdessä näemme enemmän.
Kesto n. 40 min. Mieti ryhmän tilanteen mukaan, mitä kohtia mietitään itsenäisesti, mitä jaetaan ja mistä keskustellaan. Varmista, että keskustelu pysyy turvallisena sekä kunnioittavana vaikka asioista olisikin erilaisia ajatuksia.
Lukekaa 1. Moos. 1: 1–24.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Merismi tarkoittaa sitä, kuinka kuvaamalla kahta vastinparia kuvataan oikeastaan kaikkea niiden väliltäkin. Esimerkiksi Ilm. 22:13 Jumala sanoo olevansa alfa ja omega, alku ja loppu, eli kaikki. Samaa näkyy myös ensimmäisessä luomiskertomuksessa, jossa Jumala mm. erottaa valon ja pimeyden, meren ja maan jne.
Luomiskertomus kertoo meille myös tärkeää viestiä siitä, kuinka olemme ihmisinä Jumalan luomia. Kuinka hän katsoi kaikkea luomaansa ja näki sen olevan hyvää.
Muusta luomisesta tuttu dikotomisuus näkyy myös ihmisen luomisessa. ”--mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”. Samaan aikaan elämme kuitenkin maailmassa, jossa esimerkiksi noin 1,7 prosentilla sukupuolitetut keholliset piirteet (kuten hormonit, kromosomit ja/tai sukuelimet) eivät istu yksiselitteisesti mies-nais-jaotteluun. Niin ikään kaikki eivät identifioidu heille syntymässä määriteltyyn sukupuoleen ja suurin osakaan, jos kukaan, meistä ei istu kaikkiin niihin normeihin, joita sukupuolille annamme. Dikotomisuus laajenee siis tässäkin. Joillekin tärkeää onkin, kuinka kertomuksessa ihminen luodaankin juuri mieheksi JA naiseksi, ei mieheksi TAI naiseksi; meissä kaikissa on feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, joka näyttäytyy jokaisessa uniikilla tavalla.
Asettamalla rajoja sille, miten Jumalan monimuotoisuus voi näyttäytyä ihmisissä, saatamme jättää piiloon jotain Jumalan luomasta maailmasta sekä itsessämme kuin muissakin. Pyrimmekö me ihmiset määrittelemään Jumalan luomistyölle rajat?
Emme aseta rajoja vain mielessämme, vaan myös teoissamme. Luomme ja vahvistamme niitä joskus vahingossakin niin, että lopulta ne eivät vaikuta vain omassa elämässämme, vaan koko yhteiskunnassa. Laaditut rajat pudottavat kokonaan jotkut ihmiset tai piirteemme olemassaolon tai hyväksynnän ulkopuolelle.
Kesto n. 30 min. Varaa päätösosion konkretiaa tavoittelevaan työskentelyyn riittävästi aikaa. Tässä työskentelyn vaiheessa suunnataan katsetta sanoista tekoihin.
Yleinen ilmoitus tarkoittaa sitä, kuinka voimme aavistella ja oppia jotain Jumalasta sekä hänen tahdostaan luonnon, historian ja ihmiskohtaloiden kautta; Jumalan luomistyön ja vaikutuksen kautta.
Voitte halutessanne laulaa tai kuunnella esimerkiksi virren (mm. 135, 484 ja 902) tai Nuoren seurakunnan veisun (mm. Katson sinun kättesi töitä, Kaksi tavallista kättä, Luojan kaunein ajatus ja Sama taivas, sama maa) tai muuta musiikkia.
Lopuksi yhdessä Herran siunaus.
Työskentelyn suunnittelijat: Mio Kivelä, Juha Kilpiä, Kasper Kivistö, Havu Härmä ja Elias Pielikko
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä