Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Suomalaiset seurakunnat maailmalla toimivat pitkälti vapaaehtoisten varassa. Päätoimisia työntekijöitä on noin 140. Osa heistä on paikallisen luterilaisen kirkon, osa Kirkkohallituksen, osa kirkkomme lähetysjärjestöjen ja osa Suomen Merimieskirkko ry:n palveluksessa.
Siirtolaispappeina toimivista työntekijöistä pääosa on työsuhteessa paikalliseen sisarkirkkoon tai muuhun yhteistyökumppaniin. Osa tekee kirkon ulkosuomalaistyötä oman työnsä ohessa.
Turistipapit ja -kanttorit palvelevat Espanjassa, Kanarian saarilla, Portugalissa, Kreikassa, Kyproksella ja Turkissa. Heidän työkautensa on pääsääntöisesti lokakuusta pääsiäiseen. USA:n Floridassa sekä Thaimaassa on ympärivuotinen suomalaispappi. Thaimaasta käsin vieraillaan myös muualla Kaakkois-Aasiassa.
Matkapappi vierailee joulun aikaan Etelä-Amerikassa.
Ulkosuomalaistyön toimisto koordinoi maailmalla tapahtuvaa seurakuntatyötä ja hallinnoi Suomen kirkon taloudellisia avustuksia ulkosuomalaisseurakunnille.
Kirkon ulkosuomalaistyön yksikön kautta rekrytoidaan siirtolaispappeja sekä turistipappeja tai -kanttoreita. Siirtolaispappien työkausi on 4-12 vuotta ja he solmivat työsuhteen paikallisen sisarkirkon kanssa. Kirkkohallitus lähettää vuosittain 6 kuukauden työjaksolle turistipappeja ja -kanttoreita. Merimieskirkko ja lähetysjärjestöt rekrytoivat itsenäisesti.
Ulkosuomalaistyön johtaminen ja strategia
Turistityö, yhteydet Pohjoismaihin
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä