Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkon työntekijät ovat puolustusvoimissa palvelevien henkisenä ja hengellisenä tukena. Sotilaspapin kanssa voi jutella luottamuksellisesti kaikista elämän asioista. Palveluksen aikana elämä poikkeaa siitä elämästä, mihin on tottunut. Se edellyttää joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Keskustelu helpottaa oloa.
Luterilaisen ja ortodoksisen kirkon sotilaspapit tekevät työtä puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen varusmiesten, henkilökunnan ja reserviläisten sekä kansainvälisissä tehtävissä olevien sotilaiden parissa.
Sotilaspapit ovat valtion virkamiehiä. Valtio maksaa heidän palkkansa. Kirkon työtä puolustusvoimissa johtaa kenraalikuntaan kuuluva kenttäpiispa.
Sotilaspappien lisäksi kirkollista työtä puolustusvoimissa tekevät varusmiespalvelusta suorittavat papit, teologian ylioppilaat, diakonit ja nuorisotyönohjaajat.
Lisätietoa: evl.fi
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä