Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sielunhoidon arvoja ovat kaiken läpäisevä toivo, lohdutus ja valikoimaton lähimmäisen rakkaus.
Jokainen kaipaa välillä kuuntelijaa. Papin, diakonin tai muun kirkon työntekijän kanssa voit keskustella luottamuksellisesti kaikista elämän asioista. Keskusteluaiheet valitset itse.
Keskusteluajan voi sopia tavattaessa, sähköpostilla tai puhelimella. Yhteystiedot löytyvät oman seurakunnan nettisivuilta. Työntekijän voi pyytää käymään kotona ja hänet voi tavata esimerkiksi kahvilassa.
Keskustelut ovat maksuttomia.
Kirkon tutkimus ja koulutus tarjoaa vuonna 2024 niin uutuuksia kuin aiemmilta vuosilta tuttuja koulutuksia.
Tilaisuudessa on lyhyt illan aiheeseen johdatteleva alustus ja musiikkia. Alustuksen pitää 23.3. ylihoitaja, TtT, Mirja Sisko Anttonen ja 24.5. pastori Visa Viljamaa. Tilaisuutta ohjaa eteenpäin erikoistoimittaja sosiaali- ja terveys, Tiina Merikanto. Mukana keskustelemassa sairaalapastori, TtT Virpi Sipola Järjestäjät: Terhokoti, Tuomasyhteisö, Ev.lut.seurakunnat, Kirkkohallitus
Evl.fi-verkkopalvelun uudistusprojekti on aloitettu tänä syksynä Kirkon viestinnässä. Evl.fi ja Evl Plus uudistetaan Wordpress-julkaisujärjestelmälle. Seurakuntien Lukkari-sivustot puolestaan pysyvät nykyisellä Liferay-julkaisujärjestelmällä.
Kirkon koulutuskeskuksen vuoden 2022 koulutuksissa löytyy vielä vapaita paikkoja. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu mm. seuraavissa koulutuksissa.
Rikokset ja päihteet
Saavutettavuus, vammaisuus
Katri Suhonen on saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntija, psykologian tohtori, opettaja, diakoni-sosionomi amk.
Vastaan saavutettavuudesta kokonaiskirkollisella tasolla sitä koordinoiden.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä