Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Polun ihanne on olla kiinni tämän päivän elämässä ja samalla ammentaa voimavaroja ikiaikaisen uskon lähteestä itse kunkin elämäntilanteisiin, arkeen ja juhlaan. Parhaimmillaan Polku syntyy ja kehittyy seurakuntalaisten kanssa yhdessä tehden, kysellen ja kuunnellen.
Polku jäsentää olemassa olevaa toimintaa. Sen lisäksi on katsottava rohkeasti eteenpäin ja kuunneltava seurakunnan jäseniä, myös heitä, jotka suhtautuvat kriittisesti tai etsien kirkon sanomaan. Polku on kutsu elää todeksi uudenlaista toimintakulttuuria, jossa seurakunta on sen jäsenet, luottamushenkilöt ja työntekijät yhdessä.
“Kaikkien jäsentensä kautta elävä seurakunta kykenee kohtaamaan omat ja ympäristönsä haasteet paremmin kuin työntekijäkeskeinen seurakunta.” Vapaaehtoistoiminnan kehittämisen työryhmän loppuraportti 2018
Millä tavalla Polku on kunkin oma ja silti seurakunnan yhteinen? Miten osallisuuden kokemus Polulla syntyy? Miten yhteisen Polun rakentajaksi voi liittyä?
Ihmisen identiteetin kehittymisen kannalta on tärkeää, että hänellä on mahdollisuus olla osallisena ja toimijana itselle merkittävissä yhteisöissä. Osallisuuden kokemus syntyy eri ihmisille eri asioista. Yhdelle osallisuus on aitoa vasta, kun hän on saanut olla mukana ideoimassa toimintaa, toisen kohdalla osallisuus toteutuu luontevan paikan löytymisenä ryhmässä. Jollekin osallisuus on tunnetta kuulumisesta ja omistajuudesta, vaikka hän ei tulisikaan paikalle. Osallisuutta vahvistaa myös kokemus siitä, että saa olla vaikuttamassa muutoksen syntymiseen.
Polun rakentaminen yhdessä voi tarkoittaa kuulluksi tulemista ideoiden keruuvaiheessa, osallistumista yksittäisen tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen tai laajemmin vastuuta isommasta kokonaisuudesta. Eri-ikäisten kohdalla osallisuuskin on erilaista. Pienelle kerholaiselle kokemus osallisuudesta ja kuulluksi tulemisesta voi syntyä, kun hänen toivomaansa leikkiä leikitään yhdessä. Moni nuori ja nuori aikuinen kokee toiminnan omakseen saadessaan suunnitella ja toteuttaa sitä yhdessä muiden kanssa. Osallisuuteen ja osallistumisen tarpeisiin vaikuttavat muun muassa ihmisen persoonalliset tekijät, ikä ja elämäntilanteen vaiheet. On tärkeä, että jokainen pystyy osallistumaan omien toiveidensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Yhdessä tekeminen muuttaa työntekijän roolia. Rooli saattaa muuttua tekijästä kokoonkutsujaksi ja koordinaattoriksi, näkyvästä esillä olijasta taustatoimijaksi, osallisuuden mahdollistajaksi. Tämä on ammattitaitoa, jonka jokainen työntekijä voi oppia. Esimiehen ja tiimin vetäjän tehtävänä on auttaa työntekijää ja johtaa työkulttuurin muutosta.
Samalla, kun osallisuus on yksilöllinen kokemus, se on yhteisöllinen tapa olla ja tehdä. Osallisuuden toteutumista voi ajatella askeleina tai erilaisia kehinä. Ennen kuin ollaan toteutuksessa, on otettu jo useampia askeleita. Alla olevien kysymysten avulla voi jäsentää sitä, mitä yhdessä tekeminen ja seurakuntalaisen osallisuus käytännössä on.
Alussa on idea. Ideasta kehittyy ajattelun avulla jotain, mikä muotoutuu toteutukseksi. Miten kuulemme lapsia, nuoria ja perheitä? Keiden ideoiden pohjalta seurakunnan Polkua suunnitellaan ja toteutetaan?
Yhteinen suunnittelu ja valmistelu sisältää monenlaista käytännön työtä. Seurakunnan työntekijät ovat tapahtumien tuottamisen ammattilaisia, mutta Polun tilanteita ja viestintää ei ole tarkoitus tuottaa vain työntekijävoimin. Lapsilla, nuorilla ja perheillä tulee olla keskeinen rooli jo suunnittelun ja valmistelun alkuvaiheissa.
Osallisuus toteutuksessa tarkoittaa sitä, että jokainen osallistuja tulee huomatuksi ja huomioiduksi. Osallisuus tapahtumassa tai viestinnässä on sisältöjen suunnittelua niin, että itse toteutuksessa toimitaan vuorovaikutuksessa, yhteisessä tekemisessä ja liikkeessä.
Yhdessä on tärkeää myös arvioida, miten saavutettiin se, mitä kohti haluttiin kulkea.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä