Hyppää sisältöön

Kirkon diakoniarahasto

Kirkon diakoniarahasto (KDR) on kirkon yhteinen avustusrahasto. Se avustaa yllättäviin taloudellisiin vaikeuksiin tai hätätilanteisiin joutuneita perheitä ja yksityishenkilöitä Suomessa. Avustusta voit hakea seurakuntien diakoniatyön kautta. Oman seurakuntasi löydät esimerkiksi omalla kotisoitteellasi tästä.

Avustuksen tarkoituksena on auttaa vaikean taloudellisen tilanteen yli, minkä jälkeen avustuksen saaja selviää eteenpäin joko omin voimin tai yhteiskunnan avun turvin ja paikallisseurakunnan työntekijöiden tukemana. Siksi avustusta voi saada vain kerran samaan avustuskohteeseen tai kriisitilanteeseen vedoten.

Avustusvarat koostuvat KDR:lle kerätyistä kolehdeista, yksityishenkilöiden, säätiöiden ja järjestöjen lahjoituksista sekä Yhteisvastuukeräyksen tuoton osuudesta.

Avustus on osa kokonaisvaltaista diakoniatyötä. Seurakunnan diakoniatyöntekijä kohtaa avun tarvitsijan ja tarvittaessa lähettää avustushakemuksen Kirkon diakoniarahastolle. Diakoniatyöntekijän kautta haetaan myös Tukikummit-avustusta lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Kirkon työntekijät saavat lisätietoa hakemuslomakkeen täyttämisestä SakastistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Muita avustustyötä tekeviä järjestöjä, säätiöitä ja rahastoja löytyy täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

KDR:n ajankohtaisia yhteistyökumppaneita ja tukijoita ovat mm. 

Tukikummit-säätiö

Odd Fellow Samaria ry

Kotimaanapu / Kaikille kone -kampanja

Yhteisvastuukeräys

Tietoa Kirkon diakoniarahaston toiminnasta

Vuoden 2022 aikana käsiteltiin 678 hakemusta (612 hakemusta v. 2021), joissa haettiin avustusta yhteensä 1 603 189 € (1 419 973,10 €). Myönteisen päätös tehtiin 569 hakemukseen (525) ja avustusta maksettiin seurakuntien kautta yhteensä 821 635 € (772 380 €). 

 

Ota yhteyttä

asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja yhteiskunta
ETELÄRANTA 8
00130 Helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja yhteiskunta
Eteläranta 8
00130 Helsinki
Päivitetty