Hyppää sisältöön

Taloudellinen ahdinko

Seurakuntien diakoniatyön kautta tuetaan ja autetaan ihmisiä myös taloudellisessa ahdingossa. Oman seurakuntasi löydät esimerkiksi omalla kotisoitteellasi tästä.

Taloudellinen ahdinko voi osua kenen tahansa kohdalle taustasta riippumatta. Moni kärsii maksuvaikeuksista tai elää ylivelkaantuneena. Taloudesta johtuva huoli vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Diakoniatyön tarjoama keskusteluapu voi helpottaa tilanteen selvittämistä ja  joskus paikallisseurakunnan diakoniatyöllä voi olla mahdollisuus avustaa kertaluonteisesti akuutissa aineellisessa hätätilanteessa. Talous- ja velkaneuvonnan asiantuntijat auttavat taloudellisen kokonaistilanteen kartoittamisessa ja talouden suunnittelussa.

Seurakunnan diakoniatyön tavoitteena on, että taloudellinen avustus auttaa akuutin hätätilanteen yli. Diakoniatyön antama neuvonta ja muu tuki voi olla myös pitkäkestoista.

Diakoniatyö on tarkoitettu kaikille ihmisille taustoista riippumatta. Apua voi hakea oman asuinalueen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnasta. Seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia, eivätkä edellytä kirkon jäsenyyttä. Keskustelua varten on hyvä varata tapaamisaika.

Seurakunnan diakoniatyöntekijä voi auttaa löytämään asiantuntevaa apua esimerkiksi velkaneuvojalta. Hän voi auttaa lomakkeiden täyttämisessä ja yhteydenpidossa esimerkiksi velkojiin ja sosiaalitoimeen. Hän voi olla mukana neuvottelemassa ratkaisuja ongelmiin.

Lisätietoa oman asuinalueen avustuksista ja käytännöistä saa esimerkiksi paikallisseurakuntien verkkosivuilta, seurakuntalehdestä tai soittamalla suoraan kirkkoherranvirastoon tai diakoniatyöntekijälle.

Ruoka-apua

Useat seurakunnat järjestävät omissa tiloissaan säännöllisesti edullisia tai maksuttomia ruokailuja. Osassa seurakuntia järjestetään ruuanjakotilaisuuksia, osassa ruokapaketit toimitetaan sovittaessa kotiin.

Lisätietoa löytyy myös ulkoisesta palvelusta Ruoka-apu.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Talous- ja velkaneuvonnan valtakunnallinen chat-palvelu

Chat-palvelussa on mahdollista saada yleisluonteista neuvontaa talous- ja velka-asioissa. Palvelu on anonyymiä eli kenenkään henkilö- ja tai yhteystietoja ei kysytä eikä niitä tarvitse ilmoittaa.

Chat-palvelu on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10-12. Keskiviikkoisin palvelua on saatavana myös englanniksi. Perjantaisin palvellaan myös ruotsiksi.

Palvelua antavat valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiirien oikeusaputoimistot.

Talous- ja velkaneuvonnan chatLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Oikeusavun chatLinkki avautuu uudessa välilehdessä

 

Ota yhteyttä

asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja yhteiskunta
ETELÄRANTA 8
00130 Helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja yhteiskunta
Eteläranta 8
00130 Helsinki
Päivitetty