Yksinäisyys

Yksinäisyyden torjuminen on tämän päivän diakoniatyön keskeisimpiä teemoja. Yksinäisyys on ongelma jota ilmenee kaikissa ikäryhmissä.

Yksinäisyys on sekä yksilön että yhteiskunnan ongelma

Yksinäisyys syntyy vähitellen erilaisista elämäntilanteiden ja vuorovaikutussuhteiden tuotoksena. Vastentahtoinen yksinäisyys on negatiivinen psyykkinen olotila, jossa ihminen kokee ahdistusta määrällisesti tai laadullisesti puutteellisista ihmissuhteista. Suomessa yksinäisyys on Euroopan muihin maihin verrattuna vähäistä. Tästä huolimatta Suomessa noin joka viides yli 15-vuotiaista kokee yksinäisyyttä säännöllisesti. Joka kymmenes on ollut yksinäinen yli vuoden. Yksinäisyyden on todettu olevan pysyvää ja periytyvää. Tutkimusten mukaan miehet kokevat jonkin verran enemmän yksinäisyyttä kuin naiset, nuoret ja vanhat enemmän kuin muut ikäryhmät, naimattomat enemmän kuin naimisissa olevat ja lapsettomat enemmän kuin perheelliset.

Erityisen paljon, ja erityisen pitkäaikaisin seurauksin, yksinäisiä on lasten ja nuorten keskuudessa. Vaikka ihminen voikin kokea itsensä yksinäiseksi myös asuessaan muiden kanssa, lisää yksinasuminen yksinäisyyden kokemisen todennäköisyyttä. Yksin elävien osuus väestöstä on lisääntynyt nopeasti ja on Tilastokeskuksen mukaan tällä hetkellä noin 40 prosenttia kotitalouksista. Yksinäisyys vähentää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja kuluttaa yhteiskunnan resursseja. Yksinäiset käyttävät julkisia terveyspalveluja paljon enemmän kuin muut. Samalla he saattavat jäädä ilman kokemusta oikeasta kohtaamisesta. 

Yksinäisyydestä on tullut merkittävä sosiaalinen kysymys. On todettu, että ihmisten riski kokea yksinäisyyttä on lisääntynyt elintason nousun, ystävien merkityksen korostumisen ja perherakenteiden muutoksen myötä. Materiaalisen elintason noustessa sosiaaliset suhteet ovat muuttuneet aikaisempaa keskeisemmäksi onnellisuuteen vaikuttavaksi tekijäksi. Sosiaalisten suhteiden puuttumisesta on tullut aikaisempaa keskeisempi hyvinvointivaje, ja yksinäisyys on muodostunut merkittäväksi hyvinvointiin vaikuttavaksi tekijäksi. Yksilöllisyyden korostaminen ja yhteiskunnassa vaikuttavat rahaan perustuvat arvot vaikuttavat yksinäisyyden kokemukseen. 

Yksinäisyyden vaikutukset ulottuvat syvälle

Yksinäisyys voi johtaa kokemukseen ulkopuolisuudesta, syrjäytetyksi tulemisesta ja toimintakyvyn lamautumiseen. Ulkopuolisuus ja yksinäisyys voivat aiheuttaa eriarvoisuutta, näköalattomuutta ja toivottomuutta. Nämä kokemukset voivat äärimmillään johtaa suvaitsemattomuuden, vihanilmausten ja radikalisoitumisen lisääntymiseen. Ihmisen perustarve on olla yhteydessä ja liittyä toisiin ihmisiin. Jos nämä tarpeet eivät täyty hyvissä ja rakentavissa vuorovaikutussuhteissa, ne voivat korvautua yhteisöissä, jotka hyväksikäyttävät näitä perustarpeita tuhoavalla tavalla omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Siksi yksinäisyyden torjuminen sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen ovat paras keino torjua ääriajattelua ja väkivaltaista radikalisoitumista.

Yksinäisyys koskettaa erityisellä tavalla maahanmuuttajia. Yksinäisyys yhdistettynä työttömyyteen ja taloudelliseen ahdinkoon saattaa tuottaa kokemuksia merkityksettömyydestä ja kokonaisvaltaista pettymystä Suomea kohtaan. Erityisen haasteen muodostavat maahan muuttaneiden vanhempien lapset ja heidän integroitumisensa yhteiskuntaan. Maahanmuuttajat kaipaavat tasa-arvoista asemaa ja merkityksellisiä vastuita yhteisöissä. He kaipaavat tehtäviä, jotka antavat kokemuksen osallisuudesta ja kuulumisesta. Yhteiskuntarauhan kannalta tärkeä kotoutuminen edellyttää positiivista vastaanottoa sekä avointa ja vastaanottavaa suhtautumista maahan muuttavia ihmisiä kohtaan. Seurakunnilla on tässä merkittävä rooli.

Yksinäisyyden vastavoimia ovat yhteisöllisyys ja välittäminen. Seurakunnat ovat tärkeitä yksinäisyyden ennaltaehkäisijöitä tarjotessaan mahdollisuuksia kohtaamiseen, erilaisia ryhmiä ja yhteen tulemisen areenoita. Usein näistä on apua, erityisesti silloin, kun yksinäisyys on lähinnä uhka ja kun kyky ja halu hakeutua seuraan ovat vielä tallella