Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Puheenjohtajien neuvostoon kuuluvat arkkipiispa, kirkolliskokouksen varapuheenjohtajat sekä valiokuntien puheenjohtajat ja valitsijoiden puheenjohtaja. Sihteerinä toimii kirkolliskokouksen pääsihteeri.
Puheenjohtajien neuvoston tehtävänä on
• tehdä kirkolliskokoukselle ehdotuksia kokoontumispaikkakunnasta, kokoontumisajoista ja muista kirkolliskokouksen työskentelyä koskevista kysymyksistä sekä siitä, mihin valiokuntaan asia lähetetään valmisteltavaksi ja minkä valiokunnan tulee antaa asiasta lausunto ja mahdollisen ylimääräisen valiokunnan asettamisesta.
• antaa ohjeita kirkolliskokouksen työn järjestelyistä sekä valiokuntien toimialoista ja valiokuntatyöstä, sidonnaisuuksien ilmoittamisesta sekä valiokuntien jäsenten valinnassa noudatettavasta menettelystä.
Puheenjohtajien neuvosto voi antaa ohjeita puheenvuorojen pyytämisestä ja pitämisestä. Se voi määrätyn asian yhteydessä suosittaa, että asiaa täysistunnossa käsiteltäessä noudatetaan niin sanottua nopeatahtista käsittelyä, jolloin puheenvuorot ovat enintään esimerkiksi viiden minuutin mittaisia.
arkkipiispa
erikoislääkäri
maakuntajohtaja, emeritus
piispa
piispa
hovioikeuden presidentti
hallintojohtaja
johtaja
johtava kappalainen
yliopisto-opettaja
eläkeläinen, ent. kansanedustaja
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä