Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tutkintojen tunnustamisella tarkoitetaan päätöstä siitä, millaisen kelpoisuuden toisessa maassa suoritettu tutkinto antaa työtä tai opiskelupaikkaa haettaessa. Päätöksiä tekevät viranomaiset, oppilaitokset ja korkeakoulut sekä työnantajat.
Useimmissa tilanteissa työnantaja, oppilaitos tai korkeakoulu arvioi, millaisen pätevyyden ja osaamisen ulkomainen tutkinto antaa.
Opetushallituksen tai muun viranomaisen tunnustamispäätös tarvitaan, jos haluaa työskennellä säännellyssä ammatissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä tai tehtävässä, johon vaaditaan tietty tutkinto.
Tutkintojen tunnustamiseen kuuluvat
a) toisessa maassa suoritetun tutkinnon tai opintojen rinnastaminen tietyn tasoiseen Suomessa suoritettavaan tutkintoon. Tämän tekee Opetushallitus.
tai
b) tutkinnon tai opintojen tuottaman kelpoisuuden tunnustamista ammattiin, johon vaaditaan tietty koulutus. Kirkon virkoihin edellytettävien tutkintojen osalta tämän tekee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus.
Kirkkohallitus on toimivaltainen viranomainen silloin, kun halutaan päätös toisessa maassa suoritetun tutkinnon tuottamasta kelpoisuudesta sellaiseen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkaan tai tehtävään, jota koskee kirkkohallituksen tai piispainkokouksen tekemä päätös vaadittavasta tutkinnosta. Kaikkiin näihin tutkintopäätöksiin kuuluu seuraava pykälä ulkomaisten tutkintojen ja opintojen tunnustamisesta:
Ulkomaisten tutkintojen rinnastamista ja opintojen tuottamaa kelpoisuutta evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetun lain (653/2023) 11 §:n ja kirkkojärjestyksen 5 luvun 13 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaisesti ratkaistaessa ulkomaisia tutkintoja ja opintoja verrataan tässä päätöksessä vaadittuihin opintoihin.
Tutustu sen viran tutkintopäätökseen, johon haet kelpoisuutta.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä