Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkon erityiskoulutukset ovat kirkon työntekijöille tarkoitettua henkilöstökoulutusta, joka syventää perusosaamista, vahvistaa erityisosaamista sekä laaja-alaistaa asiantuntijuutta kirkon työssä.
Erityiskoulutusten keskeisin tunnuspiirre on osaamisen, toiminnan ja työn kehittäminen sekä ennakointi ja uuteen suuntautuminen. Useat koulutukset ovat moniammatillisia.
Erityiskoulutukseen edellytetään pääsääntöisesti yli 5 vuoden seurakunta- tai muun vastaavan alan työkokemusta, jotta kehittämistehtäviin, osaamisen syventämiseen ja laaja-alaistamiseen sekä erityisosaamisen muodostumiseen on riittävästi kokemuspohjaa.
Kirkon erityiskoulutukset ovat joko yhtäjaksoisia tai moduulirakenteisia koulutusprosesseja.
Yhtäjaksoiseen koulutusprosessiin perustuvissa erityiskoulutuksissa on vuorotellen lähi- ja etäopiskelujaksoja ja niissä osallistujaryhmä pysyy pääsääntöisesti samana koulutuksen ajan.
Moduulirakenteisessa erityiskoulutuksessa opinnot suoritetaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja aikataulun mukaisesti. Erityiskoulutukset rakentuvat pakollisista ja vapaavalintaisista moduuleista.
Jokaisesta kirkon erityiskoulutuksesta on oma koulutuskuvaus. Tutustu tästä.
Moduulitaulukko 2023 (uusi)
Tästä löydät vuoden 2023 kirkon erityiskoulutukset koulutuskalenterista.
Erityiskoulutukseen sisältyy kehittämistehtävä tai -hanke, jonka aihe valitaan seurakunnan tarpeiden ja osaamisen kehittämisen pohjalta. Työn kehittäminen tapahtuu etäjakson aikana osana omia työtehtäviä. Lähijaksojen aikana tuloksia ja ideoita jaetaan osallistujien kesken.
Sivun lyhytosoite evl.fi/erityiskoulutukset
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä